TimoUotila1 Oikeus, kohtuus, reiluus heikomman hyväksi

Soinikin erehtyi EK-herrojen kanssa marjaan

# SSS-hallituksen mahtimiehet Keskustan Juha Sipilä, Kokoomuksen Alexander Stubb ja Perussuomalaisten Timo Soini astuivat muutama päivä sitten esiin. He kertoivat panevansa Suomen duunarit kuriin ja nuhteeseen. Sipilällä ja Stubbilla oli tuossa tiedotustilaisuudessa samanvärinen sinipunainen solmio osoituksena siitä, että heidän näkemyksensä ovat tiukat ja ehdottoman samansuuntaiset.

   Soini saapui paikalle hieman muiden jäljessä ja erilainen kravatti kaulassaan. Jo tämä visuaalinen vaikutelma antoi ymmärtää, ettei tämä trio ollut aivan yhtenäinen. Asia vahvistui vielä, kun Soini avasi suunsa ja kertoi palanneensa juuri matkoilta. Tällä hän halusi sanoa kautta rantain, ettei ollut kunnolla ollut tekemässä niitä julmia päätöksiä, joita kolmikko oli tullut kertomaan.

   Tiedotustilaisuuden jälkeen duunarit raivostuivat ja julistivat, että nyt kyllä hallitus saa sitä mitä tilaa. Samaan säveleen yhtyivät myös sarisairaanhoitajat, joita hallituksen palkkaratkaisut erityisesti rokottavat. Juuri nämä hoitoalan naiset ovat näihin saakka olleet Kokoomukselle tärkeä äänestäjäryhmä, jonka ansiosta Kokoomus on saattanut kertoa olevansa ”työväenpuolue”. 

   Kolme SSS-pomoa taisivat säikähtää. Torstaina 10.9. heillä oli nimittäin taas tiedotustilaisuus, jossa kerrottiin joistakin hyvätuloisiin kohdistuvista toimista. Pääomavero nousee, samoin isotuloisten raippaveroa ryhdytään kantamaan hieman alhaisemmistakin tuloista. Nämä ovat kuitenkin vain väliaikaisia järjestelyjä päinvastoin kuin köyhien tulojen ja etuuksien leikkaukset.

   Timo Soinin ”työväenpuolueella” Perussuomalaisilla on yhä kiusallisempi asema hallituksessa. Niinpä Soinille annettiin tiedotustilaisuudessa mahdollisuus kertoa, että ministerit ovat päättäneet luopua yhden viikon tuloistaan. Tämä työnantajien lakeijahallitus kuvittelee tuolla taikatempulla pystyvänsä lepyttämään karmeiden leikkausten ja kurjistustoimien raivostuttaman kansan.

   Ennen niin sanavalmiista ja ronskista Timo Soinista on tullut SSS-herraseuran kolmas pyörä, äänetön yhtiömies, joka kulkee mukana kun ei muutakaan voi. Sanalla sanoen Perussuomalaiset on nykyään tämän tiukkaa Etelärannan sanelulinjaa ajavan porvarihallituksen apupuolue, suoranainen hyväntahtoinen hölmö.

   Nyt on vaarana, että ”Suomen suurin työväenpuolue” Perussuomalaiset kokee seuraavissa vaaleissa samanlaisen rökäletappion kuin Suomen entinen ehdoton ykköspuolue Sdp, joka romahti vaaleissa ulos palkintopallilta neljännelle sijalle – ja ilmeiseksi onnekseen – uuden hallituksen ulkopuolelle. Demarienkin nykykatastrofi johtuu siitä, että puolue erehtyi porvarihallituksen apupuolueeksi eli lähti Etelärannan EK-herrojen kanssa marjaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Timo Uotila, mielestäni lähestymiskulmasi ongelmiin on väärä.

Kun tiedetään ja todetaan, että Suomi on konkurssin partaalla ja elänyt yli varojensa jo vuosikausia, niin kyllä jonkun hallituksen pitää uskaltaa laittaa asioita kuntoon. Nyt se on Juha Sipilän hallitus. Miksi emme antaisi hänen edes yrittää.

Tulee mieleen, että kaikki oppositiossa olevat ja heidän hännystelijät ja yllyttäjät toivovat vain Sipilän epäonnistuvan. Miksi?

Edelliset hallitukset ovat harrastaneet jakopolitiikkaa velaksi. Tämän politiikan tulokset osoittavat, että se on tuhon tie.

Jos Timo Soini on tässä yrityksessä mukana niin eikö se ole hyvä asia? Jos se sitten merkitsee kannatuksen laskua, niin eikö se ole persujen oma ongelma. Mitä tuosta ilkkuu.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Jaakko Ojaniemi, #1.
Kyllä Suomi pitää saada kuntoon ja kyllä Juha Sipilän hallituksen pitää antaa yrittää. Mutta Sipilä tarvitsee ohjeita ja ojennusta, jotta ei aja asioita päin mäntyä. Siitä tässä on kysymys.

Ei ole oikein eikä kohtuullista panna köyhimpiä ja heikoimpia maksumiehiksi. On puututtava suurfirmojen kansainväliseen lurjusteluun, veroparatiiseihin, johdon ökypalkkaukseen jne. jne.

Ei ole hyvä, jos Soini tai kukaan muukaan on tekemässä väärää politiikkaa. Soini onkin jo huomannut ongelman. Hän yrittää väkisin tukahduttaa oman puolueensa piiristä tulevan arvostelun.

Petteri Hiienkoski

Valtiot eivät oikein voi mennä konkurssiin, maksukyvyttömyyden tilaan kylläkin.

Ajatus valtioiden taivoiteltavasta velattomuudesta on myös harhainen kupla. Romanian diktaattorilla oli kai sellainen fiksaatio. No useimmat meistä tietää mitä sitten tapahtui...

Suomen valtionvelan määrän suuruus on ongelma koska EU-komissio voi päästä näperöimään maamme taloutta kurjistavasti. Suomen ministerisherrat haluavat näet tehdä sen ihan itte.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Petteri Hiienkoski, #13.
Suomen velkakonkurssi on vielä kaukana. Suomen valtionvelka ei ole kansainvälisesti hälyttävä. Mutta huolestuttavaa on, että velka vain kasvaa, kun talous ei nouse.

Olisi tosiaan yritettävä välttää se tilanne, että Suomi joutuisi Kreikan tavoin EU:n määräysvaltaan. Se tilanne ei onneksi ole lähellä.

Olisi myös selvitettävä elvyttävän politiikan mahdollisuudet. Eräät talousviisaat suosittelevat sellaista.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Ei Soini erehtynyt, hän halusi niille marjaretkille.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Tuure Piittinen, #2.
Soini halusi noille "marjaretkille" samalla tavalla kuin demarit ja Vasemmistoliitto halusivat Kataisen "sekametelisoppahallitukseen" "marjaretkille".

Sdp:lle ja Vasemmistoliitolle se oli tuhoisa hukkareissu. Samoin näyttää käyvän Soinille ja hänen porukoilleen.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Vasurit ulkoistivat itsensä hallituksesta, kun alettiin leikkaamaan pienituloisilta. EK:n marjaretkellä olevia Perussuomalaisia ei asia haittaa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #8

Tuure Piittinen, #8.
Demarien olisi pitänyt lähteä hallituksesta viimeistään samaan aikaan kuin Vasemmistoliitto. Kyllä olen sitä mieltä, että myös Perussuomalaisia vaivaa tämä nykytilanne, pienituloisten sorto. Soini vain ei ole vielä suostunut myöntämään asiaa julkisesti. Hän yrittää myös pitää aisoissa puolueväkensä kritiikkiä.

Oscari Wirola

Kansa saa nyt sitä mitä vaaleissa tilasi. Äänesti kokkarit, kepulit ja persut, mutta nyt koitti maksu, johon me muitakin puolueitä äänestäneet joudumme osallistumaan. Pitäisi nyt olla niin, että maksu kohdistuisi em. kolmikkoa äänestäneille ja nukkuneille. Eikö tämä olisi kohtuullista?

Muute miten maatalous osallistuu talouden parantatamiseen?

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Oscari Wirola, #5.
Vaaleissahan asia ratkesi. Mutta eikö Perussuomalaiset ole "työväenpuolue"? Miksi ne menivät porvarien kanssa hallitukseen? Tekivät saman virheen kuin demarit vuonna 2011.

Kyllä maataloudenkin pitäisi osallistua laman hoitoon, olen samaa mieltä.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Elintarvikkeiden tukkuhankkijat, meijerit ja kauppaketjut ovat kyllä kurmottaneet viljelijöitä viime aikoina jo melkoisesti.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #9

Tuure Piittinen, #9.
Olen täysin samaa mieltä. Viljelijän saama hinta on ollut todella vaatimaton. Tilannetta on vielä pahentanut Venäjän vientikielto.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Toivottavasti niin , että kaikki elintarvikkeet aletaan tuomaan velkarahalla ulkomailta kuten jo nytkin osittain tapahtuu.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Aimo Remes, #7.
Tämä ei tietenkään ole hyvä ratkaisu. Elintarvikeomavaraisuus on tärkeä näinä epävarmoina aikoina. Viljelijän olisi myös saatava kunnon korvaus. Koko voitto ei saa valua kauppaketjuille.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset