TimoUotila1 Oikeus, kohtuus, reiluus heikomman hyväksi

Omakielinen radio on paras kotouttaja

# Jokainen kansakunta muistelee mielellään historiaansa  ”suurvaltakautensa” vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Siitä syystä venäläiset nationalistit näkevät ”oikeina” tsaarin kauden tai Brezhnevin imperiumin rajat. Edellinen tilanne panee Suomen jännittämään, jälkimmäinen jopa itäisen Saksan.

   Unkari taas on valmis liittoutumaan jopa Putinin kanssa saadakseen ”Romanialta ja Ukrainalta Unkarille kuuluvat maat”.

   Liettualaiset katselevat mielellään vanhoja karttoja, joissa valtakunnan piiriin kuului jopa Mustanmeren rannikkoa.

   Turkilla se vasta onkin ”vanhoja kalavelkoja” maksettavana, koska heidän valtapiiriinsä kuului aikoinaan maita Wienistä Palestiinaan saakka. Ei ole ihme, että kurdit koetaan vihoviimeiseksi riesaksi.

   Ja niin edelleen.

   Vain ruotsalaiset ovat poikkeus. He monesti unohtavat, että Suomi kuului heidän Itämeren suurvaltaansa. Joskus melkein toivoisin, että pääsisimme hankalassa maantieteellisessä asemassamme läheisempään kanssakäymiseen Ruotsin kanssa. Ruotsi ja Pohjoismaat ovat nimittäin monessa suhteessa maailman parhaita demokratioita ja kansalaisyhteiskuntia.  

 

# Tätä taustaa vasten olen ylpeä voidessani kertoa, että olin v. 1990 panemassa alulle Ylen venäjänkielisiä radiolähetyksiä, jotka tarjoavat Kremlin nationalistisen vyörytyksen vastapainoksi suomalaista näkökulmaa venäjäksi. Ylellä  on nykyään venäjänkieliset uutiset myös televisiossa. Tuolla palvelulla on erinomaiset kotisivut, joilta saa venäjäksi suomalaista näkökulmaa: http://yle.fi/uutiset/novosti/

 

# Olen myös asunut muutaman vuoden Australiassa. Olen saanut etuoikeuden avustaa suomalaista näkökulmaa tarjoavilla raporteilla maailman parasta maahanmuuttajaradiota, Australian SBS:ää:

http://www.sbs.com.au/yourlanguage/finnish

http://www.sbs.com.au/yourlanguage/finnish/en/content/timo-uotila-25216

Australia on ainoana maailman maana ymmärtänyt radio- ja tv-ohjelmien kotouttavan vaikutuksen. Niinpä SBS tarjoaa avaraa monikulttuurista maailmankuvaa peräti 74 kielellä.

Voin suositella muillekin maille. Myös Suomelle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Seuraavaksi Suomen kannattaisi ryhtyä lähettämään suomalaista näkökulmaa tarjoavia radio-ohjelmia somaliksi ja arabiaksi sekä joillakin Lähi-idän kielillä. Suosittelisin lämpimästi seurailtuani läheltä Australian kotoutumistilannetta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset