TimoUotila1 Oikeus, kohtuus, reiluus heikomman hyväksi

Sananvapaus on Suomen loistava brändi

# Suomi on seitsemättä kertaa peräkkäin lehdistönvapauden ykkönen. Tämä on niin huimaava suoritus, että sitä kannattaa hehkuttaa paljon voimallisemmin kuin jotain jääkiekon maailmanmestaruutta. Jotkut sanovat, että ei se sana ole Suomessakaan aivan vapaa. Totta sekin, mutta siitä huolimatta kansainvälinen asiantuntijaraati on taas kerran myöntänyt Suomelle tämän tittelin. Suomen kannattaa ilman muuta tehdä sananvapaudesta tälle maalle brändi.

   Suomi on siis nimetty jälleen lehdistönvapauden kärkimaaksi. Kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -sananvapausjärjestön julkaisemassa sananvapausindeksissä Suomi löytyy ykkössijalta seitsemättä kertaa peräkkäin. Toisena listalla on Alankomaat ja kolmantena Norja.

   Lehdistönvapaus-indeksi tarkastelee median vapauden toteutumista yhteensä 180 maassa.

Eniten indeksin mukaan lehdistönvapaus heikkeni Puolassa. Maan konservatiivihallituksen puuttuminen median toimintaan pudotti maan 18. sijalta sijalle 47.

   Nationalismin ja toimittajiin kohdistuvan uhkailun lisääntyminen vaikuttivat Ruotsin ja Saksan sijoituksiin. Ruotsi putosi viidenneltä sijalta kahdeksanneksi ja Saksa päätyi 16. sijalle.

 

# YK:n yleiskokous julisti kansainvälisen lehdistönvapauden päivän (World Press Freedom Day) vuonna 1993 opetus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon aloitteesta. Päivämäärä 3. toukokuuta tulee Windhoekin julistuksen hyväksymisestä 3.5.1991. Namibiassa hyväksytty julistus puolusti itsenäistä ja moniarvoista lehdistöä.

   Juuri sananvapauden päivän tietämillä Suomen sananvapaus joutui oudolla tavalla haasteeseen, kun verohallinto alkoi vaatia veroparatiisilurjusteluja paljastaneiden Panama-papereiden tietojen luovittamista verottajalle.   

   Tutkivan journalismin yhdistys ja Oikeustoimittajat ry puolustavat tiukasti Ylen oikeutta lähdesuojaan Panama-paperien tapauksessa. Yhdistykset vaativat, että verohallinto luopuu suunnitelmistaan hankkia aineisto tarvittaessa kotietsinnöin.

   "Verohallinnon vaatimus ja uhkaus polkevat perustuslailla turvattua sananvapautta, jonka keskiössä on journalistinen lähdesuoja. Edes rikosasioissa lähdesuojaa ei voida esitutkinnassa murtaa kuin kaikkein törkeimpien rikosten kohdalla", todetaan kannanotossa.

 

# On kyllä muistettava, että Suomi on myös maailman vähiten korruptoituneita valtioita. Lukuisissa maailman maissa veroviranomaiset ovat suoranaisia lahjonnan ja mädännäisyyden pesiä. Toisin on Suomessa. Tosin vaikutelmaksi on jäänyt, että nykyinen SSS-hallitus ei ole täysin rinnoin pyrkinyt hillitsemään aggressiivista verosuunnittelua. Tuoreessa muistissa on myös eduskunnassa tapahtunut varsin poikkeuksellinen välikohtaus, kun ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (Kok.) syytti Sdp:n kansanedustajaa Timo Harakkaa valehtelusta, kun tämä viittasi Toivakan veroparatiisikytköksiin. Toivakka joutui pyytämään anteeksi.

   Suomen ohella Ruotsi, Norja ja Tanska ovat sekä sananvapaudessa että vähäisessä korruptiossaan loistavia poikkeuksia maailman enemmän tai vähemmän mädännäisten maiden joukossa. Pohjoismaiden unioni on Suomelle paras mahdollinen viiteryhmä. Taloudellisessa tasa-arvossa on kyllä täälläkin puutteita. Pohjoismaissakin on myös etuilevia ökyrikkaita ja bankstereita, niin kuin hiljattain julki tulleet tiedot Panaman veroparatiisista kertovat.

  Oligarkkien ja miljonäärien keplotteluista voi täällä Pohjolassa kuitenkin puhua ja jopa kirjoittaa vapaasti. Taloudellisen ja/tai poliittisen vallan haltijoita voi arvostella ilman että joutuu vankilaan tai mielisairaalaan tai köyden jatkoksi niin kuin monen monissa ”demokratioissa”.

   Olkaamme ylpeitä siitä, että Pohjoismaat ovat maailman kärjessä vähiten korruptoituneina oikeusvaltioina. Ja sananvapaus on varsinainen Suomen brändi. Olemme siis jo seitsemän vuotta olleet siinä maailman ykkönen. Sananvapauden päivää vietetään 3.5. Helsingin Finlandia-talossa on laaja ja monipuolinen Unescon tilaisuus sananvapauden teemoista:

http://en.unesco.org/world-press-freedom-day-2016/programme

   Näissä olympialaisissa Suomella on kultamitalit kaulassa. Näissä kisoissa ei pärjätä kepulikonstein.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Tekstiin oli ilmeisesti jäänyt pieni lapsus, tai vaihtoehtoisesti en ymmärrä lähdesuojan ajatusta. Eikö kyseessä ole termin sanatarkan sisällön mukaan lähteen, ei median, suojelu? Oikeus suojaan on siis tässä tapauksessa Ylen sijaan tietojen vuotajalla. Ero on tietysti lähes semanttinen, mutta kuitenkin ongelmallinen, jos se edustaa toimittajien käsitystä. Vuodetun aineiston salassapito ei liene itseisarvo, vaan pelkästään lähteen suojelu.

Voisi tietysti spekuloida, miten todennäköistä on lähteen henkilöllisyyden paljastuminen materiaalista on. Se ei kuitenkaan ole kommenttini aihe, vaan suojelun kohde. Jos Tutkivan journalismin yhdistys ja Oikeustoimittajat ry todellakin puolustavat asiassa Ylen oikeutta, ollaan kunnolla metsässä. Silloinhan kyse on turhamaisuudesra ja oman aseman korostamisesta, eikä ylevästä tiedonvälitysperiaatteesta.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Max Stenbäck, #1.
Näkisin asian niin, että Panama-aineiston haltuunsa saaneet tutkivat journalistit saivat pääsyn tietoon nimenomanaan sillä ehdolla, että eivät luovuta aineistoa edelleen. Se saattaisi vaarantaa vuodon tuottajien turvallisuuden. Lisäksi se olisi märkä rätti Suomen, maailman sananvapauden ykkösen, maineelle. Veroviranomaiset eivät ole monessakaan maassa maineeltaan niin puhtoinen porukka kuin meillä.

Veroviranomaisilla on ollut vaikka kuinka monta vuotta aikaa selvittää verolurjustelijoiden metkuja maailman veroparatiiseissa. Tämä toiminta ei kuitenkaan selvästikään ole SSS-hallituksen eikä valtiovarainministeri Alexander Stubbin (Kok.) "kärkihankkeita".

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Tuo lainauksen "pointti" olisi ehkä sananvapauden kannalta sittenkin pahempi asia, linkki koko juttuun lainauksen lopussa.

"Mikäli suomalaiset toimittajat nyt, ainoina noin neljästäsadasta verkostoon osallistuneesta, antaisivat tiedot kolmannelle osapuolelle, Ylen pääsy aineistoon todennäköisesti evättäisiin välittömästi. Tämän kanssa voisimme varmasti elää.

http://yle.fi/uutiset/nakokulma_sananvapautta_ei_s... "

Ja miten YLEen ja muuhunkin suomalaiseen mediaan suhtauduttaisiin tämän jälkeen muissa vastaavanlaisissa jutuissa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Juha Vesamäki, #3.
Olen täsmälleen samaa mieltä tästä asiasta. Jos rikkoisimme tässä asiassa lupauksemme, Suomen maine saisi todella pahan kolauksen.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #4

Yritin, siinä selkeästi onnistumatta, sanoa että se ylevä ja puolustettava asia on lähteen suoja. Kyse on siis lähteen oikeudesta, eikä Ylen oikeudesta. Ylellähän ei ole valinnanvaraa, jos ovat kerran luvanneet olla luovuttamatta materiaalia he eivät voi olla asiassa aloitteellisia muuten kuin julkaisemalla dokumentteja. Tietoni eivät riitä avioimaan voidaanko dokumentit ja lähteen identiteetti erotella erillisiksi asioiksi. Se jäänee verottajan vaatimuksen jälkeen tuomioistuimen arvioitavaksi.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #5

Max Stenbäck, #5.
Minusta tuntuu siltä, että tutkivat journalistit ovat jopa innokkaampia kuin asioita jarruttavan ministerin alaiset virkamiehet onkimaan tuosta materiaalista esille veroparatiisilurjustelijoita. Näinhän on jo käynyt.

Kun konnat on paljastettu, veroviranomaiset voivat vapaasti ryhtyä vaatimaan maksamattomia veroja. Itse asiassa verottaja ei vain voi tehdä noin vaan heidän pitää tehdä noin. He eivät voi levitellä käsiään ja sanoa, etteivät voi ryhtyä vaatimaan lurjuksilta maksamattomia veroja, jos eivät saa Panama-aineistoa. Miljonäärien lobbarit tietenkin yrittävät kaikin tavoin jarruttaa verottajan toimia.

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #6

Toisaalta olisi se hyvä, jos veroviranomainen saisi tutkia tiedostoja. Toimittajat voivat vain kirjoitella valikoiduisti. Tähän asti ei ole tullut suuria paljastuksia. Veroviranomainen vie asiat oikeuteen asti, jos se on tarpeellista, mutta toimittajat eivät.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #11

Ana Maria, #11.
Olisi hyvä, jos verottaja voisi tutkia noita tietoja. Mutta siihen ei tässä tapauksessa ole mahdollisuuksia. Verottaja voi kyllä toimia siltä pohjalta, jonka media on julkistanut. Melkoisia paljastuksia sieltä on jo löytynyt.

Veroviranomaisilla on ollut aikaa vuosia pureutua maailman muihinkin veroparatiiseihin, mutta kovin pitkälle ei ole päästy.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #12

"Melkoisia paljastuksia sieltä on jo löytynyt."

Kertoisitko yhden esimerkin. Nuo paljastukset ovat kaikki menneet minulta täysin ohi, vaikka olen tiiviisti seurannut aiheen uutisointia. Jotenkin en jaksa innostua siitä että:
a) jotkut omistavat yhtiöitä toisessa maassa kuin missä asuvat
b) yhtiöitä perustettaessa ja hallinnoitaessa on käytetty asiantuntijoita apuna
c) kaikkia yhtiöitä ei ole hallinnoitu hyvän hallintotavan mukaisesti.

Nämä eivät ole edes paljastuksia ja aiheuttavat lähinnä pitkästynyttä haukottelua. Toistaiseksi paljastukset veronkierrosta, tai edes aggressiivisesta verosuunnittelusta loistavat käsittääkseni poissaolollaan. Tai ehkä olen vain ollut nukuksissa?

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #13

Max Stenbäck, #13.
Kyllähän nuo Nordeaa koskevat paljastukset ovat melkoisia. Ne ovat jo vaikuttaneet selvästi pankin maineeseen ja menestykseen.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #14

Niin se maine on katoavaista, kun ensin hutkitaan ja sitten ehkä tutkitaan jos jaksetaan. Mitä Nordeasta on paljastettu, muuta kuin mainitsemani kohta b?

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #15

Max Stenbäck, #15.
On tosiaan hutkittu. Nyt onkin syytä jaksaa tutkia. Toivottavasti hallitus satsaa lisää veronkierron tukintaan. Aiheista ei ole puutetta. Mutta hallitus ei näytä tässä asiassa kovin innostuneelta. Rahapiirien lobbarit taitavat pyöriä ympärillä...

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #16

Joidenkin mielestä mainitut toimet olisi suotavaa suorittaa käänteisessä järjestyksessä. Taidamme toki jäädä vähemmistöön, sen verran innostuneesti täällä Puheenvuorossakin on talikoita heiluteltu.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #17

Max Stenbäck, #17.
Kyllähän minäkin olen samaa meiltä siitä, että ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan. Ymmärsin kyllä. että tutkivat journalistit olivat Nordean tapauksessa tehneet melkoisesti tuota tutkivaa työtä ennen kuin ryhtyivät hutkimaan.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #18

En epäile etteikö olisi tehty paljon töitä. Olisin kuitenkin pitänyt kohtuullisena, että tulokset olisi esitetty mikä olisi antanut meille katsojille/maksajille mahdollisuuden arvioida onko hutkimiselle perusteet.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #19

Max Stenbäck, #19.
Olen aivan varma, että saamme ennen pitkää lisää ja entistä vakuuttavampaa tietoa. Materiaalia on paljon. Sen perkaaminen vie aikansa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #21

En ole yhtä optimistinen, mutta toivottavasti olen väärässä. Kaksi Ylen toimitusta on ollut asian kimpussa kuukausikaupalla ja sillä työpanoksella on saatu edellä mainitsemani a-b-c. Tähän mennessä on ilmeisesti vain keskitytty etsimään julkisuudesta tunnettujen henkilöiden nimiä ja tyydytty vihjaamaan, että yhtiön omistaminen olisi veronkierron todiste. Ei oikein vakuuta, mutta jäämme odottelemaan niitä oikeita paljastuksia. Arvelisin että vuodetussa aineistossa on vain johtolankoja, niiden perusteella täytyy tehdä ihan oikeaa tutkivaa journalismia. Olisi luullut puolessa vuodessa jonkun tapauksen selvinneenkin, joten en suosittele hengityksen pidättelemistä vaikka jännää onkin...

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #23

Max Stenbäck, #23.
Toivokaamme, että asiat etenevät ja tiedot täsmentyvät. Urakka ei ole helppo.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari Vastaus kommenttiin #12

Uotila #12:
Tuo viimeinen kappale on tärkeä: "Veroviranomaisilla on ollut aikaa vuosia pureutua maailman muihinkin veroparatiiseihin, mutta kovin pitkälle ei ole päästy."
---
Harva mediatalo on käsitellyt tuota Panama-Luxemburg -ongelmaa siltä kantilta, että EU-komission puheenjohtaja J-C. Juncker, joka sanoo taistelevansa veroparatiiseja vastaan, oli nimenomaan Luxemburgin pääministerinä 1995-2013.

Haluamatta viedä keskustelua sivuraiteelle, toimittajana tekisin Panama-yhteydessä kotiläksyni ja muutaman kysymyksen myös Junckerin roolista ja integriteetistä, sillä Juncker on todella ollut sekä ns. veroparatiisimaassa, että myös EU:ssa avainrooleissa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #20

Seppo Saari, #20.
Olen täysin samaa mieltä siitä, että luxemburgilainen Juncker on todella erikoinen henkilö vetämään EU:ta. On hyvin ymmärrettävää, että ainakaan hän ei ole ollut halukas ottamaan veroparatiisilurjustelua vastaan käytävää taistelua "kärkihankkeekseen".

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Lehdistönvapauden kunniaksi vastuullinen media voisikin avata uudelleen sulkemansa keskustelupalstat, jotta tuulipukukansa saisi harjoitella taas tasokkaampaa mielipiteenvaihtoa median valitsemista aiheista.
Vaikka uutismateriaalin valikoimista ei ehkä sellaisenaan voi pitää korruptoituneisuutena, se saattaa näyttäytyä median seuraajille sellaisena. Siksi moni kysyy: "Miksi tästä aiheesta ei löydä materiaalia mediassamme?"
Syvällisemmän keskustelun ulkopuolelle tai katveeseen jää näin paljon tärkeitä teemoja, joila on suuri sekä "asia- että eettinen ulottuvuus".

Stanislaw J. Lec: "Kun hyppäät riemusta ilmaan, varo, ettei joku vedä mattoa jalkojesi alta."

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Luontaiset liittolaiset Timo Soini ja Margot Wallström ottavat yhdessä kantaa sananvapauden, mutta samalla vastuun puolesta: "Hate speech and radicalisation, especially online, are an ever-growing concern in our societies as well."

Persut oppivat vähitellen viettämään aikaa kalustetuissa huoneissa : D

https://euobserver.com/opinion/133305

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Jouni Snellman, #8.
Tuosta Soinista sen verran, että hän vieraili aivan hiljattain viikon verran Australiassa. Hänen olisi pitänyt pohjustaa Suomessa Australian kenraalikuvernöörin tulevaa vierailua. Soini olisi voinut ainakin vaatia, että vierailun yhteydessä olisi järjestetty kunnon tiedotustilaisuus. Nyt kaikki Suomessa käydyt korkean tason keskustelut jäivät kansalaisilta pimentoon.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Seppo Saari, #7.
Olen samaa mieltä, että syvällisemmän keskustelun katveeseen jää paljon tärkeää. Portinvartijajournalistitkin ovat ihmisiä. Esimerkiksi ennen vappua Suomessa kävi Australian kenraalikuvernööri. Tuosta tärkeästä vierailusta ei kerrottu tv-uutisissa eikä edes valtakunnan ykköslehden sadalla sivulla. Heti vapun jälkeen saimme kaikkiin medioihin uutisen Australiasta, josta oli löytynyt mahdollinen bitcoinin perustaja. Molemmat ovat tärkeitä uutisia. Mutta kumpi on Suomelle tärkeämpi?

On hyvä, että meillä on nykyään myös vapaa media, niin kuin tämä Uusi Suomi. Täällä voimme vetää esille asioita, jotka ovat jääneet syystä tai toisesta "virallisen" median katveeseen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset