TimoUotila1 Oikeus, kohtuus, reiluus heikomman hyväksi

Kansa ei halua osallistua ”vaaliarpajaisiin”

# Kunnallisvaalit ovat lähestymässä. Mutta eipä luulisi, sillä äänestäjät miettivät, onko listoilla yhtään puoluetta, jota voisi äänestää. Moni jättää taas vaaliuurnat väliin. Ja miksi niin? Siksi, että Suomen puolueet ovat yhtä mössöä.

   Siitä oli karmeana esimerkkinä ”sekametelisoppakausi” 2011-2015, jossa koko vasemmisto, jopa Vasemmistoliittoliitto, erehtyi  Kokoomus-vetoiseen hallitukseen.  Tuloksena oli demareille kaikkien aikojen heikoin vaalitulos vuonna 2015. Puolue tipahti neljänneksi, ulos palkintopallilta – ja hallituksesta. Pudottajina olivat Perussuomalaiset, jotka onnistuivat Katainen-Stubb-hallituksen töppäilyjen ansiosta helposti houkuttelemaan kannattajikseen pettyneet vasemmistopuolueiden äänestäjät.    

   On käsittämätöntä, että valtakunnan köyhimpiä ja syrjäytyneimpiä piirejä edustavat perussuomalaiset erehtyivät vuorostaan "porvarien kanssa marjaan" tähän ”perusporvarihallitukseen”. Siinä taitaa muuten olla pienoiskoossa sama ilmiö kuin USA:ssa, jossa syrjäytyneet ja turhautuneet äänestivät monimiljardöörin presidentiksi.

   Persut kokivat lyhyessä ajassa saman kannatuskatastrofin kuin demarit. Perussuomalaisten gallupluvut ovat vain kolmanneksen siitä mitä ne olivat ”sekametelisoppahallituksen” aikoina. Ilmeisesti persut menivät hallitukseen vain, jotta Timo Soini voisi ainakin kerran istua ministerinä mustan auton takapenkillä ja matkustella kaikissa maanosissa.    

   Demarit tekivät muuten hiljattain oikein, kun kertoivat, minkä puolueen eli Perussuomalaisten kanssa he eivät halua hallitukseen. Nyt heidän pitäisi vielä kertoa, minkä puolueiden kanssa he haluaisivat mennä hallitukseen. Yleensä kaikkien puolueiden pitäisi tehdä sama. On pölkkypäistä, että meillä 3-4 suurin piirtein tasavahvaa puoluetta käyvät "pääministerivaalit", kun pitäisi käydä blokkipohjalta "hallituspohjavaalit".

   Äänestäjät haluaisivat kunnallisvaaleistakin blokkivaalit, jolloin he tietäisivät, millaisen politiikan taakse heidän äänensä menee. Koska puolueet eivät sitä kerro, moni ei näe mitään syytä äänestää mokomissa arpajaisissa, joita vaaleiksi kutsutaan. Siinä on selitys Suomen muita sivistyneitä demokratioita alhaisempiin äänestysprosentteihin.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Näihin kuntavaaleihin ehdokkailta on tilattu videoesittelyjä. Ei videoistakaan ole mitään apua vaaliaktiivisuuden lisäämiseksi, koska puoluejohtajat ovat linjattomuudellaan vieneet äänestäjiltä kuluttajansuojan.

Äänestysprosentti laskee uhkaavasti lähemmäs 50 prosenttia, elleivät puoluejohtajat ryhdistäydy kertomaan, millaisissa koalitioissa he ovat valmiita toimimaan vaalien jälkeen. "Sekametelisoppakulttuuri" ei kerta kaikkiaan saa enää jatkua.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

On todella murheellista, että Suomen puoluejohtajilla on niin vähän kokemusta ja näkemystä siitä, miten parlamentaarisen demokratian kuuluu toimia blokkipohjalla. Ja kuitenkin nuo puoluejohtajat juoksevat vähän päästä EU-kokouksissa. Pitäisi katsella ympärilleen ja ottaa oppia. Muuten Suomen äänestysaktiivisuus ei nouse.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset