TimoUotila1 Oikeus, kohtuus, reiluus heikomman hyväksi

Sipilä otti hyödyn 2015 ”apupuolueidensa” vaalisokista

# Juha Sipilän (Kesk.) hallituksessa on monta valuvikaa, joita pääministeri ei ole myöntänyt virheiksi – puhumattakaan että hän ryhtyisi niitä korjaamaan. On merkillistä, miten pääministeri on päässyt itsevaltiaana määräilemään, vaikka hallituksessa on mukana myös kaksi melkein yhtä suurta puoluetta.

   Keskustan ja Sipilän vaalivoitto keväällä 2015 tuli muille puolueille niin yllättävänä sokkina, että ne eivät kyenneet edes hallitusneuvosteluissa pitämään huolta eduistaan. Keskusta oli vuoden 2011 vaaleissa julistettu ”auringonlaskun puolueeksi”. Se oli pudotettu ”pääministerivaaleissa” palkintopallin ulkopuolelle. Ja nyt se oli taas ”kultamitalikorokkeella”! Suomessahan ei käydä sivistysmaiden tapaan blokkipohjaisia hallituspohjavaaleja vaan ”pääministerivaaleja”.

   Kolme muuta puoluetta oli hädissään siitä, mikä niistä putoasi ”mitalistien” ulkopuolelle. Se surkea kohtalo kaatui demarien kontolle. Ja se oli suoraa seurausta siitä, että Sdp oli erehtynyt Kokoomus-vetoiseen idioottimaiseen ”sekametelisoppahallitukseen” ja ”herrojen kanssa marjaan”.

 

Lisäministerit kuuluvat persuile ja Kokoomukselle

# Keskusta käytti tilannetta hyväkseen ja rohmusi itselleen kuusi ministeriä, kun Perussuomalaisille ja Kokoomukselle annettiin vain neljä kummallekin. Tällainen salkkujako ei mitenkään vastaa vaalitulosta. Esimerkiksi Jyrki Kataisen hallituksessa Kokoomuksella ja demareilla oli kummallakin kuusi ministeriä.

   Viime eduskuntavaaleissa Sdp siis putosi neljännelle sijalle ja ulos ”palkintopallilta”. Sipilä saattoi siitä huolimatta väläytellä demareille hallituspaikkaa. Timo Soini kuitenkin päätti vetää pidemmän korren ”halvemmalla tarjouksellaan”. Tähän järjestelyyn saattaa liittyä työ- ja oikeusministerien yhdistäminen.  Seurauksena on nyt sitten ministeri Jari Lindströmin ylirasittuminen ja sairasloma. Oli täysin pölkkypäistä yhdistää kaksi erilaista ministeriötä. Oikeusministeriksi olisi ilman muuta pitänyt saada pätevä juristi.

   Persut muuten tekivät täsmälleen saman virheen kuin demarit vuonna 2011 eli erehtyivät ”herrojen kanssa marjaan” ja menettivät heti puolet kannatuksestaan.

   Kenties Sipilän tietoisena linjana oli jättää oikeusministeriön toiminta säästöliekille. Se sopi hyvin hänen suunnitelmilleen. Samalla Sipilä nimittäin rohmusi itselleen vielä valtion omistajaohjauksen, joka on mainio väline liikemies-pääministerille, niin kuin olemme nähneet.

   ”Pronssitilalle kultapallilta” pudotetulle Kokoomukselle ja sen puheenjohtajalle Alexander Stubbille vaalitulos oli varsinainen järkytys. Stubb heräsi sokistaan toimintaan oikeastaan vasta eräänä vuoden 2015 marraskuun yönä, jolloin Sipilä uhkasi jättää hallituksensa eroilmoituksen, ellei hänen sote-maakuntamalliaan hyväksyttäisi. Tuolloin Kokoomus esitti omana vastavaatimuksenaan palveluiden yhtiöittämisen. Siinä luotiin nykyinen sote-umpisolmu.

   Kun nyt puhutaan ministerien määrän lisäämisestä, ainoa oikea ratkaisu olisi viidennen ministerin antaminen Kokoomukselle ja persuille. Pääministeripuolue Keskustalla olisi vielä silloinkin yksi ministerinpaikka enemmän kuin kahdella ”apupuolueella”.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Nyt Jussi Halla-aho yrittää astua Timo Soinin paikalle persujen puheenjohtajaksi. Tarkoituksena on saada takaisin ne PS:ää äänestäneet, jotka pettyivät Soinin hallituskipeyteen. Ei olisi kannattanut mennä "herrojen kanssa marjaan" - ja juuri pakolaiskriisin aikaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset