TimoUotila1 Oikeus, kohtuus, reiluus heikomman hyväksi

Sipilän pölkkypäinen hallituspohja jatkaa vähemmistönä

# Ei voi olla ihmettelemättä, miten tämä Juha Sipilän (Kesk.) ns. ”perusporvarihallitus” voi yleensä jatkaa toimintaansa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka se sai selvän epäluottamuslauseen kuntavaaleissa.

   Tämä hallituspohja oli alun alkaen pölkkypäinen, etten sanoisi pähkähullu. Se on melkein yhtä idioottimainen kuin edeltäjänsä Kataisen-Stubbin ”sekametelisoppahallitus”, jonka jälkitautina demarit ovat menettäneet moneksi vuodeksi normaalin kannattajapohjansa. Sen seurauksena Sdp ei saanut voittoa edes Sipilän hallituksen vaurioittamasta Kokoomuksesta. Tuossa tilanteessa demareille hoppee oli todella häppee.

   Kun seurasi persujen vaalikampanjaa ennen 2015 eduskuntavaaleja, ei voinut kuvitella, että Timo Soini istuisi kohta ulkoministerinä hallituksessa Keskustan ja Kokoomuksen kanssa. Kyllä Soinillekin piti olla selvää, että tuollaisesta hallitusyhteistyöstä tulisi nopeasti persuille takapakkia. Niinpä Soini joutui kuntavaalien jälkeen toteamaan: ”Turpiin tuli – mutta henkiin jäimme!”

   Näytti heti alkuun siltä, että hallitukseen pääsy tuli persuille täytenä yllätyksenä, mahdollisuutena, joka ei koskaan enää toistuisi. Niinpä Soini riemastui, kun pääsi istuilemaan mustien autojen takapenkillä ja matkustelemaan kaukomailla hienoissa hotelleissa. Hänhän oli päättänyt kohta lopettaa puolueensa vetämisen. Viis siitä, miten persujen käy sen jälkeen.

 

Äänestäjät tarvitsevat kuluttajansuojan

# Kun Suomeen tuli heti Sipilän hallituksen alkuaikoina runsaasti pakolaisia ja turvapaikanhakijoita, persut joutuivat oitis heittämään vaaliohjelmansa nurkkaan. Sipilä käytti myös taitavasti hyväkseen persujen hallituskipeyttä ajaessaan läpi märän päiväunensa 18:sta maakunnasta soten yhteydessä. Kokoomus kiristi vastapainoksi sote-palvelujen yhtiöittämismallin. Persut eivät rohjenneet vaatia mitään, sillä vaarana oli hallituspaikan menettäminen vaikkapa demareille.

   Keskustan kuntavaalitapio johtuu myös Sipilän talouspolitiikasta, joka on ajanut Kokoomuksen ohi oikealta – varsinkin kun Alexander Stubb vaihtui Petteri Orpoon.

   Nyt sitten Sipilän hallitus on käytännössä vähemmistöhallitus. Näiden kahden vuoden kokemusten jälkeen tyhmemmällekin on käynyt selväksi, ettei tällaisessa hallituspohjassa ole mitään järkeä. Se on tullut selväksi viimeistään silloin, kun Soinin manttelinperijäksi mainittu Sampo Terho on alkanut puhua €-erosta ja jopa kansanäänestyksestä ja EU-erosta Britannian malliin. Miten tällaista puoluetta voidaan pitää hallituksessa, jonka peruslinjana on EU:n kehittäminen?

   Pölkkypäiset hallituskoalitiot ovat tärkein syy siihen, että suomalaiset alkavat väsyä äänestämiseen. Vaaleihin osallistuminen on paljon alhaisempaa kuin Euroopan sivistysmaissa. Suomalaisetkin tarvitsisivat vaaleissa kuluttajansuojan. Se tarkoittaisi tietoa siitä, mitkä puolueet ovat valmiita hallitusyhteistyöhön vaalien jälkeen. Se tarkoittaisi blokkivaaleja Skandinavian malliin.

                

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Suomessa hallituksen tarvitsee nauttia eduskunnan, ei kunnanvaltuustojen luottamusta. Näin ollen se on enemmistöhallitus niin kauan kuin sillä on takanaan eduskunnan enemmistö.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Mikko Nummelin, #1.
Ilman muuta hallituksella on eduskunnan tuki takanaan, kunnes uudet eduskuntavaalit on pidetty. Mutta tällaisen kuntavaalitappion jälkeen järkevä hallitus ei voi jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Mutta tämähän ei ole järkevä hallitus, niin kuin olen yrittänyt todistaa. Hallituksen toimintakyky käy kyllä olemattomaksi, jos persut alkavat oireilla niin kuin näyttää.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Mutta tämähän ei ole järkevä hallitus, niin kuin olen yrittänyt todistaa."

Tämä hallitus, kuten edellinenkin noudattaa EU:n komission ja EKP:n määräämää politiikkaa. Voisiko sdp muka sanoutua irti nykyisestä austerity-politiikasta vaatimatta eroa EU:sta ja eurosta?

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #4

Jarmo Makkonen, #4.
Käsittääkseni Sdp:n ja Keskustan EU-politiikassa ei ole suurta eroa. Mutta persut ovat aivan eri kannalla. Kuitenkin he istuvat kuin tatit Sipilän hallituksessa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #6

"Käsittääkseni Sdp:n ja Keskustan EU-politiikassa ei ole suurta eroa."

Eli mikään ei muuttuisi vaikka sdp olisi hallituksessa. Ota nyt huomioon että EU:n komissio määrää myös Suomen sisä ja ulkopolitiikasta. Perussuomalaiset haluavat irtautua EU:n määräysvallasta ja saada Suomelle itsenäisyys takaisin.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #7

Jarmo Makkonen, #7.
Niinhän minäkin näen noiden puolueiden suorastaan vastakkaiset tavoitteet. Ihmettelenpä vain, miten noin erilaiset puolueet voivat istua samassa hallituksessa. Eihän siinä ole mitään järkeä.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Eiköhän demareiden ongelma ole se että siitä on Vasemmistoliiton tapaan tullut työttömien puolue työväenpuolueen sijaan.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Pekka Pylkkönen, #3.
Noin varmaan on. Samalla Vihreät ovat nousseet yhä tärkeämmäksi osaksi Labour-blokkia.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Tää on sitä soopaa, että vähemmistönä hallitus jatkaa, koskaan ei ole kuntavaalit vaikuttaneet hallituksen toimintaan, eikä niitä voi verrata eduskuntavaaleihin.

Tämä kauheus on Suomessa tapahtunut jo monia kertoja, joten tällaiset höpötykset voisi jo pikkuhiljaa lopettaa.

EDUSKUNTAVAALIT! ratkaisevat, muu on sanahelinää ja seiskapäivää juttuja. :)

Äänestäjillä on ihan hyvä kuluttajansuoja, tekee siellä kopissa oikeita valintoja, niin ei tarvitse tällalailla parin vuoden välein valittaa.

Eikä se mihinkikään muutu Suomen linja edes seuraavien vaalien jälkeen, ja on hyvin mahdollista, että taas jossain vaaleissa hallituspuolueet saavat vähemmän ääniä.

Aina voi syyttää pölkkypäiksi puolueita ja päättäjiä, mutta se suurin pölkkypää löytyy aina sieltä peilistä.

Demokratia toimii, ja sen mukaan mennään, ei ole minulla mitään valittamista, vasta sitten kun on uudet vaalit voi taas valittaa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Petteri Ritala, #8.
Kyllähän toki kuntavaaleilla on merkitystä hallituksen toimintaan. Sen huomaamme jo hallituspuolueiden puheenjohtajien vakavista ilmeistä. Jotain on mennyt pieleen, kun kaikkien hallituspuolueiden kannatus rapistuu ja persut kokevat oikean romahduksen.

Eihän näin jäfjettömältä pohjalta olisi hallitusta edes muodostettu sivistyneissä demokratioissa. Niissä puolueet kertovat jo ennen vaaleja, millaista politiikkaa ne aikovat harjoittaa ja minkä puolueiden kanssa. Meillä mennään vaaleihin "sammutetuin lyhdyin". Ilmankos äänestysprosentti laskee kaiken aikaa, kun äänestäjien "kuluttajansuoja" puuttuu.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

No näillä mennään ja ihan hyvin on saatu aina hallitus kasaan, en näe mitään ongelmaa.

Edelleen koskaan ei ole hallitus kaatunut kunnallisvaalien takia, ja hyvä niin.

Sama itku ja kitinä olisi aina, vaikka mikä puolue voittaisi vaalit. Ei koskaan politiikassa tule tilannetta, että kaikki on nyt sitten hyvin, kannatus vaihtelee vaaleittain ja jokainen tietää, että neljän vuoden jaksoissa mennään.

Annetaan poikien koittaa neljä vuotta ja sitten arvioidaan tulokset, sitten kansa taas saa päättää, ketkä jatkavat siitä.

Demokratia toimii ihan hyvin.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #11

Petteri Ritala, #11.
Hallitus on saatu kyllä kasaan aina vaalien jälkeen. Mutta Suomessa hallitusta ei ratkaista vaaleissa, vaan vaalien jälkeen vasta muodostetaan hallituskoalitio säätytalolla "pitkien puukkojen öinä". Eihän tällaisessa poliittisessa "kulttuurissa" ole mitään järkeä. Se voi kelvata vain joillekin, jotka eivät tiedä mistään paremmasta.

Kansa ei ole tyytyväinen tähän menoon. Sen osoittaa jo äänestysaktiivisuuden lasku yhä matalammalle.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #12

Timo Uotila

Taitaisit olla tyytyväinen hallitukseen jossa olisivat kaikki puolueet! Vai olisitko ? Ehkä et !

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #14

Ilkka Varsio, #14,
Kataisen-Stubbin "sekametelisoppahallituksissa" olivat melkein kaikki puolueet - eikä hyvältä tuntunut eikä näyttänyt. Olisi luotava puolueiden keskeisiä toimivia hallitusblokkeja, joiden välillä äänestäjät saisivat valita.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #15

Timo Uotila

...ja joidenkin mielestä se vallassa oleva hallitusblokki olisi täynnä ääliöitä ! Miksi se viisaus on aina oppositiossa !

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #16

Ilkka Varsio, #16.
Tarvitaan äänestäjien tietoisesti valitsema selkeä hallitusblokki ja selkeä oppositio. Silloin keskustelu on järkevällä pohjalla. Ja äänestäjä voi seuravalla kerralla valita oman blokkinsa. Tärkeintä on, että "sekametelisoppahallituskulttuurikausi" on ohi.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Persut eivät ole juuri saaneet näkemyksiään esille Sipilän hallituksessa. Yhtenä kysymyksenä he ovat nostaneet tikun nokkaan kouluruotsin opettamisen. Kerran Sipilä yritti sanoa jotain ruotsin kielen puolesta. Mutta pian hän lievensi puheitaan ilmeisesti persujen vaatimuksesta. Onhan persujen saatava senään jotain hoidetuksi tässä hallituksessa.

Persut puhuvat mielellään pakkoruotsista. Kysymys on kuitenkin hyötyruotsista. Ennen vanhaan ruotsia sai opiskella vain oppikoulujen "parempi väki". Peruskoulun mukana tämä syrjintä loppui. Kaikista tuli tuota "parempaa väkeä".

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset