TimoUotila1 Oikeus, kohtuus, reiluus heikomman hyväksi

Ruotsi-Suomi olisi maailmanvalio valtioliitto

  • Kuva 1: Suomen lippu, joita Venäjän kaksipäinen kotka uhkailee. Kuva: Timo Uotila.
    Kuva 1: Suomen lippu, joita Venäjän kaksipäinen kotka uhkailee. Kuva: Timo Uotila.
  • Kuva 2: Ruotsin lippu ja Venäjän kaksipäinen kotka. Kuva: Timo Uotila.
    Kuva 2: Ruotsin lippu ja Venäjän kaksipäinen kotka. Kuva: Timo Uotila.

Marraskuun 6. on meillä Suomessa Ruotsalaisuuden päivä, yleinen liputuspäivä vuodesta 1979. Valtakunnallisesti Ruotsalaisuuden päivää vietetään Yle Fem -televisiossa tänä vuonna Turusta lähetettävällä pääjuhlalla. Siihen liittyviä tilaisuuksia on myös muun muassa ruotsinkielisissä kouluissa, joissa juhlintaan kuuluu oleellisena osana äidinkielen laulu Modersmålets sång.

   Olen joka vuosi osallistunut tämän päivän viettoon lähiseudun ruotsinkielisessä toimintakeskuksessa Helsingin Malmin Solhemissä.

   Tämä päivä juhlistaa suomenruotsalaisten oikeutta käyttää  ruotsin kieltä  Suomessa, mutta tarkoituksena on  Folktingetin  mukaan myös kunnioittaa Suomen kieliryhmien yhteistä kaksikielistä isänmaata.  

   Kieliriitojen värittämällä 1930-luvulla ruotsalaisuuden päivän juhlintaa varjostivat äärimmillään jopa rajuiksi katutappeluiksi kärjistyneet Suomen kieliryhmien väliset kiistat. Ne ovat onneksi taakse jäänyttä elämää.

 

Tässä yhä epävarmemmaksi käyvässä nykymaailmassa mieleen tulee, eikö Suomen ja Ruotsin kannattaisi pitkästä aikaa lyödä hynttyynsä yhteen ja perustaa uudelleen Ruotsi-Suomi, jonka diktaattori Napoleon ja tsaari Aleksanteri I päättivät lyödä hajalle Tilsitin sopimuksella v. 1807. Tuota törkeää salaliittoa voi hyvin verrata Molotov-Ribbentrop-sopimukseen v. 1939.

   Nyt olisi korkea aika perua ulkovaltojen törkeällä toiminnalla aikaansaatu Ruotsi-Suomen hajoaminen. Enää edes perussuomalaisilla ei ole Ruotsissa mitään pelättävää. Ruotsi on monella mittarilla maailman paras maa. Kun meillä on tässä epävarmassa maailmassa etsittävä tukea, ei ole parempaa vaihtoehtoa kuin Ruotsi.

   Enää ei meitä suomalaisia kohdella Tukholmassakaan niin kuin joskus takavuosikymmeninä finnjäveleinä. Ruotsalaiset huomaavat monenmoisia maahantulijoita tavattuaan, että finnit ovat sittenkin melkein kuin ruotsalaisia. Meillähän on pitkä yhteinen historia. Koko Venäjän vallan ajan Suomi säilytti Ruotsin lait, tavat – ja kielen.

 

Sittemmin suomalainen Suomi on ajanut monessa suhteessa Ruotsin kiinni. Olemme molemmat osa Pohjolan valiovaltioiden ryhmää. Tarkemmin ajatellen Norjakin kuuluisi samaan joukkoon. Ruotsi antoi Norjalle hyvän hyvyyttään aivan turhaan itsenäisyyden v. 1905.

   Suomi ja Ruotsi ovat jo puolustuspolitiikassaan yhteisillä linjoilla, kun eivät ole liittyneet Natoon. Ruotsi luottaa liittoutumattomuuslinjaansa, jonka avulla se onnistui välttämään molemmat maailmansodat. Eikö meidän suomalaisten kannattaisi uskoa nämä kysymykset Tukholman hoitoon?

  

Yksi asia tässä Ruotsalaisuuden päivässä minua kyllä ihmetyttää. Päiväksi valittiin kuningas Kustaa II Aadolfin kuolinpäivä, sillä hän oli kaatunut kolmikymmenvuotisessa sodassa, jonka yhteydessä luotiin pohja Ruotsin suurvalta-asemalle. Tässä on siis mukana ruotsalaista suurvaltapolitiikkaa. Miksi silloin valittiin kuninkaan kuolinpäivä, kun se vielä sattuu näin synkkään kaamosaikaan?

   Eiköhän siis palauteta Ruotsi-Suomi-valtioliitto. Silloin meidän ei enää tarvitsisi viettää Itsenäisyyspäivää kylmässä ja pimeässä joulukuun 6. päivän synkkyydessä, vaan voisimme siirtää juhlinnan tasan puoli vuotta eteenpäin lempeään ja valoisaan kesäkuun kuudenteen, jolloin Ruotsilla on Kansallispäivä.

Kuva 1: Suomen lippu, joita Venäjän kaksipäinen kotka uhkailee. Kuva: Timo Uotila.

Kuva 2: Ruotsin lippu ja Venäjän kaksipäinen kotka. Kuva: Timo Uotila.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (42 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Enää ei onnistu valtioliitto pelkästään ruotsalaisten kanssa. Kaupan päälle tulisi lähemmäs miljoonapäinen joukko entisiä jugoslavialaisia, syyrialaisia, iranilaisia, chileläisiä jne. joille ruotsalaisuuden päivä merkitsee yhtä paljon kuin ruotsin kieli lappeenrantalaiselle.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Miksi otit esimerkiksi juuri Suomen kaupungin nimeltään Villmanstrand, jonka nimi jossain vaiheessa on suomennettu Lappeenrannaksi?

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Juha Kuikka, #2.
"Miksi otit esimerkiksi juuri Suomen kaupungin nimeltään Villmanstrand, jonka nimi jossain vaiheessa on suomennettu Lappeenrannaksi?"

Aivan oikein. Suomi on jo alusta asti ollut kaksikielinen maa nimiä myöten. Kolmas kieli, venäjä, poistui vaikkapa Helsingin katukilvistä itsenäistymisen jälkeen.

Käyttäjän jussisalminen kuva
Jussi Salminen

"Miksi otit esimerkiksi juuri Suomen kaupungin nimeltään Villmanstrand, jonka nimi jossain vaiheessa on suomennettu Lappeenrannaksi?"

Paikallis- ja muunkin historian harrastajana minun on pakko oikaista tämä: nimet Lappee ja Lapvesi ovat vanhempia kuin kaupunki, eikä Lappeenranta ole suomennettu nimi. Saimaan rannassa nykyisen Linnoituksen alueella oli jo keskiajalla pidetty markkinoita, jonne saapui kauppiaita Viipurista ja talonpoikia koko Saimaan alueelta. Kun tälle markkinapaikalle perustettiin kaupunki 1649, sille annettiin emopitäjän mukaan nimi "Lapwestrandh" tai "Lappestrandh" - oikeinkirjoitus oli tuolloin hieman horjuvaa.

Kaupungin ruotsinkielinen nimi taas on peräisin siitä, että Lap-alkuiset Lapvesi ja Lappee yhdistettiin (mahdollisesti perusteetta) lappalaisiin - joka taas saattoi tuolloin tarkoittaa yleensä syrjäseutujen asukasta - ja lappalaisia taas pidettiin 1600-luvulla villeinä, ja tästä saatiin kaupungille vaakuna ja ruotsinkielinen nimi.

Blogistille: Ruotsi-Suomi -nimistä valtiota ei ole koskaan ollut olemassa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #30

Jussi Salminen, #30.
"Kaupungin ruotsinkielinen nimi taas on peräisin siitä, että Lap-alkuiset Lapvesi ja Lappee yhdistettiin (mahdollisesti perusteetta) lappalaisiin - joka taas saattoi tuolloin tarkoittaa yleensä syrjäseutujen asukasta - ja lappalaisia taas pidettiin 1600-luvulla villeinä, ja tästä saatiin kaupungille vaakuna ja ruotsinkielinen nimi."
"Blogistille: Ruotsi-Suomi -nimistä valtiota ei ole koskaan ollut olemassa."

Kiitokset Lappeenrannan nimen historiatiedoista.
En ole väittänyt, että Ruotsi-Suomi-nimistä valtiota olisi ollut olemassa. Eräässä kommentissani totesin, että se on esiintynyt vain suomalaisissa koulukirjoissa. Ennen vuotta 1809 Suomi oli vain Itä-Ruotsi. Jos nyt saataisiin aikaan valtioliitto tai liittovaltio, Suomen asema olisi aivan toinen, melkein Ruotsin veroinen.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #35

" Jos nyt saataisiin aikaan valtioliitto tai liittovaltio, Suomen asema olisi aivan toinen, melkein Ruotsin veroinen."

Tuo aika hyvin naulaa sen miksi ilman verenvuodatusta moiseen liittovaltioon emme koskaan tule liittymään. Kuka hullu sitä nyt vapaaehtoisesti haluaisi asemoida itsensä toisenluokan kansalaiseksi. Rehellisyydestä kuitenkin plussaa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #37

Kankaanpää Jyrki, #37.
"Tuo aika hyvin naulaa sen miksi ilman verenvuodatusta moiseen liittovaltioon emme koskaan tule liittymään. Kuka hullu sitä nyt vapaaehtoisesti haluaisi asemoida itsensä toisenluokan kansalaiseksi. Rehellisyydestä kuitenkin plussaa."

Ei Pohjolan liittovaltio todellakaan tekisi suomalaisista toisen luokan kansalaisia. Täsmälleen päinvastoin. Meidän turvallisuuspoliittinen asemamme vahvistuisi ja Suomi esiintyisi maailman parhaiden demokratioiden joukossa tasa-arvoisena osavaltiona.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #38

Juurihan kirjoitit, että Suomi ei olisi tasa-arvoinen Ruotsin kanssa, vaan vain melkein Ruotsin veroinen.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #39

Jyrki Kankaanpää, #39.
"Juurihan kirjoitit, että Suomi ei olisi tasa-arvoinen Ruotsin kanssa, vaan vain melkein Ruotsin veroinen."

Tarkoitin vain, että Suomi olisi väkiluvultaan hieman Ruotsia pienempi mutta aivan tasa-arvoinen Pohjolan valtio.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Juha-Pekka Kosonen, #1.
Maailman maat, erityisesti Ruotsi, ovat tosiaan monikulttuuristuneet. Mutta kyllä ruotsalaiset ja me suomalaiset olisimme selvänä enemmistönä Ruotsi-Suomessa. Suomi olisi tasavarmasti virallinen kieli myös Tukholmassa.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Tuskin edes olisi. Kunhan sen pakkoruotsin alkuun saisi suomalaisia rasittamasta.

Tietenkään tuollainen Ruotsi-Suomi ei toteudu kuin korkeintaan pohjoismaisen vastarintaliikkeen tai ehkä Väyrysen unissa. Luultavasti hyvä niin.
Tulevaisuudesta ei varmoja voi sanoa. Ehkä tuo yllättäen 50 tai 150 vuoden päästä kuulostaa liki kaikista hyvältä idealta.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #13

Rami Ovaskainen, #13.
"Tuskin edes olisi. Kunhan sen pakkoruotsin alkuun saisi suomalaisia rasittamasta.
Tietenkään tuollainen Ruotsi-Suomi ei toteudu kuin korkeintaan pohjoismaisen vastarintaliikkeen tai ehkä Väyrysen unissa. Luultavasti hyvä niin.
Tulevaisuudesta ei varmoja voi sanoa. Ehkä tuo yllättäen 50 tai 150 vuoden päästä kuulostaa liki kaikista hyvältä idealta."

Me suomalaiset olemme opiskelleet pakkoruotsia, josta viimeistään tuossa liittovaltiossa tulisi "hyötyruotsia". Ruotsalaiset pantaisiin samalla tavalla opiskelemaan "hyötysuomea".

Saa nähdä, missä vaiheessa me täällä Pohjolassa viisastumme siinä määrin, että ymmärtäisimme Ruotsi-Suomen liittovaltion ehdottomat hyödyt.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #16

Timo "Tämä päivä juhlistaa suomenruotsalaisten oikeutta käyttää ruotsin kieltä Suomessa, mutta tarkoituksena on Folktingetin mukaan myös kunnioittaa Suomen kieliryhmien yhteistä kaksikielistä isänmaata.
Kieliriitojen värittämällä 1930-luvulla ruotsalaisuuden päivän juhlintaa varjostivat äärimmillään jopa rajuiksi katutappeluiksi kärjistyneet Suomen kieliryhmien väliset kiistat. Ne ovat onneksi taakse jäänyttä elämää."

Ensinnä onnittelut ruotsinkielisille suomalaisille, jotka viettäköön päiväänsä tulevaisuuteen uskoen ja myöskin oman äidinkielensä säilymisen puolesta. Oletan lähes kaikkien suomalaisten kunnioittavan heidän oikeuttaan puhua omaa äidinkieltään, ihan niin kuin muidenkin maalaisten, keitä he sitten lienevätkin.

Nämä joidenkin ruotsinkielisten valittamat rasistiset huutelut voisi jättää jo kokonaan omaan arvoonsa - se pieni huutelijoiden piiri purkaa vain kiukkuaan...Ja sen me kaikki tiedämme kohdistuvan vain yksinomaan pakkoruotsiin ja kaikkiin poliitikkoihin, jotka kansan vastustuksesta huolimatta eivät anna tuumaakaan periksi. Pakkoruotsia on luettava peruskoulusta lähtien kaikissa muissakin opinahjoissa. Se poistuisi melkoisella varmuudella kokonaan, jos oikeus ja kohtuus voittaisi tässä kielikysymyksessäkin.

Tämä pakkoruotsi on aiheuttanut myöskin itse ruotsinkielisille paljon turhaa harmia ja luulenpa, että suurin osa heistäkin haluaisi siitä jo luopua. Kansamme yhtenäisyys on tärkeämpää kuin se, että armovitoset tähdittävät liian monen oppilaan todistuksia ja englanti on edelleen se suosituin nuorison oma kieli, johon mieluiten panostetaan. Nykyään ruotsi ei ole hyötykieli, kuten itsekin toteat. Se on vain pakkokieli ja piste.

Nyt sinä Timo vielä haaveilet Ruotsi - Suomesta, joka minusta olisi jo ajatuksenakin meille suomenkieliselle lähinnä iso vitsi. Suomen kieli häipyisi ennen pitkään ihan kokonaan kartalta, ainakin jos edes vähän on historiaa lukenut varhaisilta ajoilta.

Kuten Ernst Jakob Valdemar Bonsdorff jo kirjoitti kirjassaan "Elämäni varrelta" vuonna 1923. Siinä mm. kerrotaan keisari Nikolai I:n aikana kuinka itsenäisyyden harrastus heräsi jo koululaisille: "Huomattiin että Ruotsin turviin emme voi joutua, venäläisiksi emme tahtoneet tulla. Ainoa mahdollisuus on itsenäinen Suomi".

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #22

Kaija Kelhu, #22.
"Ensinnä onnittelut ruotsinkielisille suomalaisille, jotka viettäköön päiväänsä tulevaisuuteen uskoen ja myöskin oman äidinkielensä säilymisen puolesta. Oletan lähes kaikkien suomalaisten kunnioittavan heidän oikeuttaan puhua omaa äidinkieltään, ihan niin kuin muidenkin maalaisten, keitä he sitten lienevätkin."

"Nämä joidenkin ruotsinkielisten valittamat rasistiset huutelut voisi jättää jo kokonaan omaan arvoonsa - se pieni huutelijoiden piiri purkaa vain kiukkuaan...Ja sen me kaikki tiedämme kohdistuvan vain yksinomaan pakkoruotsiin ja kaikkiin poliitikkoihin, jotka kansan vastustuksesta huolimatta eivät anna tuumaakaan periksi. Pakkoruotsia on luettava peruskoulusta lähtien kaikissa muissakin opinahjoissa. Se poistuisi melkoisella varmuudella kokonaan, jos oikeus ja kohtuus voittaisi tässä kielikysymyksessäkin."

Minusta pakkoruotsin sijaan voisimme puhua hyötyruotsista. Kun ruotsia alettiin opiskella jo peruskoulussa, sitä oppivat kaikki kansalaiset, eivät vain mkorkeampaa oppia saaneet. Se oli askel kohti tasa-arvoa.

Ruotsin ja Suomen liittovaltio nostaisi suomen kielen vastaavasti Ruotsissa arvoon arvaamattomaan. Se olisi lottovoitto kaksikielisille ruotsinsuomalaisille.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #27

Timo "Minusta pakkoruotsin sijaan voisimme puhua hyötyruotsista. Kun ruotsia alettiin opiskella jo peruskoulussa, sitä oppivat kaikki kansalaiset, eivät vain korkeampaa oppia saaneet. Se oli askel kohti tasa-arvoa."

No, jaa. Ennen peruskoulua vielä 1960-luvun loppuun vieraat kielet olivat oppikoululaisten herkkua ja oppikouluunkin meni vain pieni osa kansasta. Oppikouluissa luettiin kieliä jopa puolet tuntimääristä. Keskikoulun käyneet eivät kuitenkaan ehtineet tuossa viidessä vuodessakaan oppimaan ruotsista kuin vähän, joka sekin unohtui helposti työelämässä, kun ruotsia kuulikin jopa silloinkin varsin vähän.

Yliopistoissa ei ollut pakollista ruotsia, vaan sen korvasivat muutamat arvostetuimmat maailmankielet. Mutta ei ollut myöskään kansan ajottaisia kiukkupurkauksia pakkoruotsista, joka sinänsä ei 9olisi luullut olevan mitenkään ruotsinkielisillekään tavoiteltava olotila?:)

Lukiossa etenkin poikakoulujen kieliohjelma pidettiin laajana, koska poikia haluttiin akateemisiin opintoihin. Ensisijaisia olivat alkuun klassiset kielet, kuten kreikka ja latina, ja myöhemmin venäjä ja ranska...tosin voi valita itse haluamansa kielilinjat. Silloin myöskin vähäisintä kieltenopetusta oli tyttölyseoissa, koska katsottiin poikien tarvitsevan kipeimmin myös eri kieliä:)

Olen samaa mieltä kuin emeritusprofessori Sauli Takala, "että kielipolitiikka saa meillä huonon arvosanan, koska se on ihan liian poukkoilevaa ja siitä puuttuu analyyttisyys. Takala on laskenut, että kielten opetukseen uhrataan Suomessa yksilöä kohden satoja tunteja ja tuhansia euroja rahaa tietämättä tarkalleen, mitkä ovat tulokset. Ne ovat paperitavoitteita ja retoriikkaa".

Ruotsissa tavoitteet ovat, että jokainen kansalainen osaa ruotsia ja se on pakollinen hallinnollisissa töissä, ja englanti on toisena kielenä pakollisena kielenä. Siinä kielipolitiikassa on järkeä ja tavoite selkeä, hyödyllinen maalle ja kansalle. Tuskin siinä Timo sinun mallissasi olisi pienelle suomelle mitään tilaa? Kansainvälisyys ja kielten tärkeysjärjestys ovat ihan toista luokkaa kuin Suomessa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #29

Kaija Kelhu, #29.
"Olen samaa mieltä kuin emeritusprofessori Sauli Takala, "että kielipolitiikka saa meillä huonon arvosanan, koska se on ihan liian poukkoilevaa ja siitä puuttuu analyyttisyys. Takala on laskenut, että kielten opetukseen uhrataan Suomessa yksilöä kohden satoja tunteja ja tuhansia euroja rahaa tietämättä tarkalleen, mitkä ovat tulokset. Ne ovat paperitavoitteita ja retoriikkaa"."

"Ruotsissa tavoitteet ovat, että jokainen kansalainen osaa ruotsia ja se on pakollinen hallinnollisissa töissä, ja englanti on toisena kielenä pakollisena kielenä. Siinä kielipolitiikassa on järkeä ja tavoite selkeä, hyödyllinen maalle ja kansalle. Tuskin siinä Timo sinun mallissasi olisi pienelle suomelle mitään tilaa? Kansainvälisyys ja kielten tärkeysjärjestys ovat ihan toista luokkaa kuin Suomessa."

Ruotsin ja Suomen tai koko Pohjolan liittovaltio tarjoaisi selvää etua suomen kielelle. Se etu koituisi ennen kaikkea kaksikielisten ruotsinsuomalaisten hyväksi. On totta, että ruotsi on pienehkö kieli. Mutta sitä puhutaan yhdessä maailman edistyneimmistä demokratioista. Siitä on tullut "skandinaviskana" Pohjolan tärkein yhteinen kieli. On kyllä ilman muuta selvä, että huono englanti on maailman käytetyin kansanvälinen kieli. Sitä kannattaa itse kunkin opetella.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #22

Kaija Kelhu, #22.
"Ensinnä onnittelut ruotsinkielisille suomalaisille, jotka viettäköön päiväänsä tulevaisuuteen uskoen ja myöskin oman äidinkielensä säilymisen puolesta. Oletan lähes kaikkien suomalaisten kunnioittavan heidän oikeuttaan puhua omaa äidinkieltään, ihan niin kuin muidenkin maalaisten, keitä he sitten lienevätkin."

Olin illalla Malmin Solhem-talossa tunnelmallisessa Svenska Dagen -tilaisuudessa. Siellä esiintyivät Staffansby lågstadieskolanin oppilaat (poikamme Paul ja Eric ovat käyneet tuota koulua) ja kuultiin esitelmä lukemaan oppimisesta. Sen piti modersmålslärare och författare Katarina von Numers-Ekman. GUF-naiskuoro esiintyi. Kuorossa laulaa vaimoni. Yksi lauluista oli vironkielinen.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #36

Hieno ilta varmaankin teille kaikille. Kai veit minultakin sinne terveisiä ihan jokaiselle!

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #41

Kaija Kelhu, #41.
"Hieno ilta varmaankin teille kaikille. Kai veit minultakin sinne terveisiä ihan jokaiselle!"

Kyllä sinun lämpimät ajatuksesi olivat mielessäni siellä Solhemin tunnelmissa.
Kiitos siitä.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Suomen ja Ruotsin välillä ei ole ollut koskaan mitään valtioliittoa. Suomi oli vain rykelmä Ruotsin itäisiä maakuntia. Vasta Tsaarin vallan aikaan Suomi sai omat valtiolliset hallintoelimensä.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Näinhän asia on. Mutta nyt olisi personaaliunioni mahdollinen. Toinen vaihtoehto oisi kutus Romanov suurisuhtinaaksi - johan alkaisivat Putinin pöksyt tutista.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Pekka Roponen, #4.
"Näinhän asia on. Mutta nyt olisi personaaliunioni mahdollinen. Toinen vaihtoehto oisi kutus Romanov suurisuhtinaaksi - johan alkaisivat Putinin pöksyt tutista."

Voisimme liittovaltiona tosiaankin tyytyä kuninkaallisiin valtionpäämiehiin ja/tai -naisiin. Kuninkaalliset tyytyvät vain edustamaan ja esiintymään selfiekuvissa. He eivät ryhdy isottelemaan niin kuin eräs Trump ja eräs Putin. Ja Ruotsin kuninkaallisethan ovat jo nykyään Suomen varsinaisia kuninkaallisia. Sen me huomaamme lukiessamme suomalaisia lööppilehtiä.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #8

Valitettavasti.....
Tunteella ajatellen kai kuninkaat ja prinssit ja prinsessat ovat ok... Kunhan pysyisivät vaikkapa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Reaalimaailmaan en moisia kaipaa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #14

Rami Ovaskainen, #14.
"Valitettavasti.....
Tunteella ajatellen kai kuninkaat ja prinssit ja prinsessat ovat ok... Kunhan pysyisivät vaikkapa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Reaalimaailmaan en moisia kaipaa."

Mutta kaikesta päättäen monet kaipaavat juttuja ja kuvia kuninkaallisista. Tärkeintä on kuitenkin, että Pohjolan valtioliitto antaisi kansanvaltaiselle demokratialle potkua tässä yhä yksinvaltaisemmassa maailmassa.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #15

Monet kaipaavat salkkareitakin ja vanhemmat kauniita ja rohkeita tai vielä vanhempia.. Nuorimmat uusinta uutta realityä. Höpsöyttä on monenlaista.
Ruotsi-Suomelle ei ole kannatusta Ruotsissa eikä Suomessa .... Ei ole erityisiä syitä uskoa kannatusta tulevan jatkossakaan. Mutta hauska idea. Ehkä siitä joku voisi romaanin kirjoittaa sopivilla uhkakuvilla varustettuna.. Remes kai ja Venäjä jotenkin mukaan uhkatekijäksi.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #17

Rami Ovaskainen, #17.
"Monet kaipaavat salkkareitakin ja vanhemmat kauniita ja rohkeita tai vielä vanhempia.. Nuorimmat uusinta uutta realityä. Höpsöyttä on monenlaista.
Ruotsi-Suomelle ei ole kannatusta Ruotsissa eikä Suomessa .... Ei ole erityisiä syitä uskoa kannatusta tulevan jatkossakaan. Mutta hauska idea. Ehkä siitä joku voisi romaanin kirjoittaa sopivilla uhkakuvilla varustettuna.. Remes kai ja Venäjä jotenkin mukaan uhkatekijäksi."

Luotan siihen, että viisaus lisääntyy päivä päivältä ja vuosi vuodelta tässä epävarmassa maailmassa. Odotetaanpa ensin vaikkapa Yhdysvaltain välivaalien tulos... Fiktiivisiä romaanejakin tästä voisi kirjoittaa, mutta myös faktaesseitä ja pamfletteja...

Käyttäjän marleenalohento kuva
Marleena Lohento Vastaus kommenttiin #8

Kannatetaan!Ja"meikäläisten"ei todellakaan pitäisi vain"tyytyä"RUOTSIN kuninkaallisin ja RUOTSIN eri sfääreissä,verraten SUOMEEN, maailmalla olevaan imagoon!Esim.USA:ssa, Briteissä/Etelä-Euroopassakin melkein kaikki mikä mielletään
ns.trendikkäiksi asioiksi eksoottisesta pohjoisesta ja NORDIC-countryksi on just RUOTSI.Kyllähän Prinsessa-paria Victoria/Madeleine näytetään ja ihaillaan vaikkapa espanjalaisessa
mediassa,mutta EI suinkaan millimetrin palstatilaa saisi Tasavallan Presidentti S.NIINISTÖ Jennineen...

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #20

Marleena Lohento, #20:
"Kannatetaan!Ja"meikäläisten"ei todellakaan pitäisi vain"tyytyä"RUOTSIN kuninkaallisin ja RUOTSIN eri sfääreissä,verraten SUOMEEN, maailmalla olevaan imagoon!Esim.USA:ssa, Briteissä/Etelä-Euroopassakin melkein kaikki mikä mielletään
ns.trendikkäiksi asioiksi eksoottisesta pohjoisesta ja NORDIC-countryksi on just RUOTSI.Kyllähän Prinsessa-paria Victoria/Madeleine näytetään ja ihaillaan vaikkapa espanjalaisessa
mediassa,mutta EI suinkaan millimetrin palstatilaa saisi Tasavallan Presidentti S.NIINISTÖ Jennineen..."

Niinhän tosiaan on, että kunikaallisilla on näkyvyyttä mediassa. Eivät siinä Sauli ja Jenni paljon erotu. Tai en tiedä sentään. Onhan Macron puolisoineen saanut melkoisesti näkyvyyttä, puhumattakaan Trumpista vaimoineen.

Kuninkaallisilla on julkkispainoa. Arvellaan, että kun prinssi Harry puolisoineen vieraili Australiassa, hän keräsi brittiläiselle monarkialle kannatusta. Australiassa näet valmistaudutaan äänestämään tasavallaksi muuttumisesta.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #20

Kuninkaalliset ovat jo mennyttä maailmaa, vaikka jotkut hupsut romantikot vielä kaipaavatkin prinsessa-ja prinssi satujaan. Reaalimaailma on onneksi järkevämpi ja edes kohtuullisessa määrin tasa-arvoon- ja ihmisten yhteiseen hyvään pyrkivää maailmaa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #23

Kaija Kelhu, #23.
"Kuninkaalliset ovat jo mennyttä maailmaa, vaikka jotkut hupsut romantikot vielä kaipaavatkin prinsessa-ja prinssi satujaan. Reaalimaailma on onneksi järkevämpi ja edes kohtuullisessa määrin tasa-arvoon- ja ihmisten yhteiseen hyvään pyrkivää maailmaa."

Tuo on totta. Kuninkaallisten avulla kyllä pyörii melkoinen viihdeteollisuus. Pohjoismaiden kuninkaalliset ovat toisaalta siinä mielessä vaarattomia, että he eivät voi ryhtyä diktaattoreiksi.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Pertti Väänänen, #3.
"Suomen ja Ruotsin välillä ei ole ollut koskaan mitään valtioliittoa. Suomi oli vain rykelmä Ruotsin itäisiä maakuntia. Vasta Tsaarin vallan aikaan Suomi sai omat valtiolliset hallintoelimensä."

Olet täsmälleen oikeassa. Suomi oli Ruotsin vallan aikoina vain Ruotsin maakunta tai ryhmä maakuntia. Valtion nimi Ruotsi-Suomi esiintyy vain suomalaisissa koulukirjoissa.

Mutta nyt tilanne olisi aivan toinen. Suomi ja suomen kieli olisivat tässä uudessa "valtioliitossa" tärkeässä asemassa. Suomi voisi olla liiton toinen osavaltio. Meidän suomalaisten ei pitäisi tyytyä vähempään. Kyllä se nykyään ymmärretään Tukholmassakin.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Suomen kieli jäisi ns. kotikieleksi tässä Uotilan ihanne valtiossa.

Kaikkien tulisi opetella Tukholman kieltä.

Suomenruotsalaiset kokisivat uuden tulemisen Suomen todellisena valtaeliittinä.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #24

Pertti Väänänen, #24.
"Suomen kieli jäisi ns. kotikieleksi tässä Uotilan ihanne valtiossa.
Kaikkien tulisi opetella Tukholman kieltä.
Suomenruotsalaiset kokisivat uuden tulemisen Suomen todellisena valtaeliittinä."

Suomen kieli ei jäisi "kotikieleksi", sillä sitä tarvittaisiin Suomen ohella eri puolilla valtakuntaa. Ruotsinsuomlaisten kaksikielisyys nousisi arvoon arvaamattomaan.

Pekka Iiskonmaki

#3
Suomi oli siirtomaa ja sitä kupattiin kuin vierasta sikaa.

Ruotsi soti aina viimeiseen suomalaiseen.

Viron historia on niin karmea, että sadan vuoden Ruotsinaikaa pidetetään edellen hyvänä.

Virolaisen ratsuväen sotahuuto ''Hakka peale'' ovat suomalaiset omineet, vaikka se on viron kieltä.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Pekka Iiskonmäki, #10.
"Suomi oli siirtomaa ja sitä kupattiin kuin vierasta sikaa.
Ruotsi soti aina viimeiseen suomalaiseen.
Viron historia on niin karmea, että sadan vuoden Ruotsinaikaa pidetetään edellen hyvänä.
Virolaisen ratsuväen sotahuuto ''Hakka peale'' ovat suomalaiset omineet, vaikka se on viron kieltä."

Suomi oli tosiaan "Ruotisi-Suomessa" siirtomaa. Mutta se ei olisi sitä enää uudessa "liittotasavallassa".
Ehkä voisimme neuvotella mukaan Vironkin, niin ja Norjan...

Pekka Iiskonmaki

Suomi-Karjala tulee aikanaan ja se on parempi vaihtoehto.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Pekka Iiskonmäki, #9.
"Suomi-Karjala tulee aikanaan ja se on parempi vaihtoehto."

Ruotsi-Suomi voisi reippaammin keskustella myös Karjala-kysymyksestä. Ei tarvitsisi mennä sokkiin niin kuin kuulemma Suomen presidentti, kun Jeltsin tarjosi Karjalaa takaisin. Nyt voisimme kertoa Putinille, että Viipuri on vanha Ruotsi-Suomen kaupunki...

Pekka Iiskonmaki

#11
Koivisto parka sekosi täysin Karjalan palauttamisesta ja hädissään tuhosi 66.000 yrittäjää.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #28

Pekka Iiskonmäki, #28.
#11
"Koivisto parka sekosi täysin Karjalan palauttamisesta ja hädissään tuhosi 66.000 yrittäjää."

Niinhän se meni. Asia taisi olla jotenkin ajankohtainen vielä Ahtisaarenkin aikoina.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Suomessa kävi esitelmöimässä ruotsinmaalainen professori Gunnar Wetterberg. Hän kirjoitti Dagens Nyheterissä, että nyt olisi historiallinen mahdollisuus luoda Pohjolan Unioni. Sellainen olisi erityisen ajankohtainen kriisitilanteessa. Ja sellainen meillä on juuri nyt. Venäjä on muuttunut yhä aggressiivisemmaksi, emmekä voi enää luottaa Trumpin USA:han. Noin luemme tämän päivän 6.11. Hufvudstadsbladetista.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Ei kai tuo nykyistä huonompi vaihtoehto olisi. Nyt meistä on täyttä häkää tulossa EU:n pohjoinen reservaatti, josta kaivetaan raaka-aineita ja luodaan virkistysalue Keski-Euroopan hyväosaisille. Tosin valtioliitossa palaisimme pitkälti samaan asetelmaan kuin Ruotsi-Suomen aikana. Olisimme Itämaa, koska olisimme taloudellisesti heikompi osapuoli.

Onko pakko vapaaehtoisesti alistua toisten vietäväksi. Eikö ole sellaista vaihtoehtoa, että rakennamme kaikin käytettävissä olevin keinoin omaa maatamme sen omista lähtökohdista. Onhan tässä yli sata vuotta pärjätty. Ja aika hyvin on pärjätty.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Erkki Laitinen, #31.
"Ei kai tuo nykyistä huonompi vaihtoehto olisi. Nyt meistä on täyttä häkää tulossa EU:n pohjoinen reservaatti, josta kaivetaan raaka-aineita ja luodaan virkistysalue Keski-Euroopan hyväosaisille. Tosin valtioliitossa palaisimme pitkälti samaan asetelmaan kuin Ruotsi-Suomen aikana. Olisimme Itämaa, koska olisimme taloudellisesti heikompi osapuoli."
"Onko pakko vapaaehtoisesti alistua toisten vietäväksi. Eikö ole sellaista vaihtoehtoa, että rakennamme kaikin käytettävissä olevin keinoin omaa maatamme sen omista lähtökohdista. Onhan tässä yli sata vuotta pärjätty. Ja aika hyvin on pärjätty."

Ajatuksena on ennen kaikkea, että Suomi ei jäisi puolustuspoliittisesti paitsioon, jos maailmanpoliittinen tilanne yhä kiristyy. Pohjolan osana Suomen asema olisi turvatumpi. Taloudellisesti Suomi olisi ilman muuta aivan toisenlaisessa asemassa kuin Ruotsin vallan aikana. Silloin Suomi oli vain itäinen maakunta. Nyt se olisi osavaltio niin kuin Ruotsikin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset