TimoUotila1 Oikeus, kohtuus, reiluus heikomman hyväksi

Suomen presidentti lepytteli viisaasti Putinia

  • Kuva: Venäjän kaksipäinen kotka ja Suomen lippu Helsingin Kauppatorilla. Kuva: Timo Uotila.
    Kuva: Venäjän kaksipäinen kotka ja Suomen lippu Helsingin Kauppatorilla. Kuva: Timo Uotila.

Katsoin televisiosta Jari Tervon Kekkos-sarjaa. Tervo on rehellinen ja suorapuheinen realisti. Hän väittää, että Kremlistä vaikutettiin vuoden 1956 presidentinvaaleihin. Hrushtshev määräsi Paasikiven vaihdettavaksi Kekkoseen.

   Suomessa ei ole kuitenkaan vieläkään käynnistetty rikostutkimuksia siitä, miten Moskovasta on vaikutettu Suomen vaaleihin. Yhdysvalloissa tutkitaan täyttä päätä, miten Venäjä sekaantui vuoden 2016 presidentinvaaleihin Trumpin hyväksi. Istuva presidentti-pääministeri eli melkein yksinvaltias Valkoisen talon herra tietenkin yrittää kaikin voimin vastustaa valtansa murentamista.

   

Nykyään Suomessa ei odotella Kremlin ohjeita. Perjantaine 28.12. presidentti Sauli Niinistö otti aloitteen, tarttui kännykkäänsä ja soitti Putinille Kremliin. Skp:nkin on syytä muistaa, että Niinistön entinen puolue Kokoomus ja Putinin Yhtenäinen Venäjä ovat ystävyyspuolueita, eivät enää Skp ja Nkp.

   Niinistön ja Putinin puhelussa esillä olivat tietenkin maidemme väliset suhteet. Puhuttiin myös  Arktisesta neuvostosta ja Euroopan neuvostosta monenmoisine kiemuroineen.

 

Tunnin mittaisen puhelun aiheena oli myös Venäjän ja Ukrainan sotainen kriisi. Toivottavasti Niinistö kertoi Putinille, että kansainvälisen oikeuden perusteella Krim kuuluu Ukrainalle, niin kuin ukrainalainen Hrushtshev määräsi 1950-luvulla samoihin aikoihin, jolloin hän halusi valita Kekkosen Suomen presidentiksi. Asovanmeri ei ole Venäjän sisämeri, vaikka Putin rakensikin sillan Kertshinsalmen yli.

   Tuon sanottuaan Sauli Niinistö toivottavasti huomasi lisätä, me suomalaiset kyllä ymmärrämme, että venäläisiä harmittaa ukrainalaisten ajautuminen änkyröimään Kremlin valtaa vastaan. Ukrainan Kiovastahan Venäjä oikeastaan lähti muinoin kasvamaan.

 

Puhelunsa päätteeksi Suomen presidentti toivottavasti osasi lohdutella Putinia näillä sanoilla: Kyllähän meitä suomalaisiakin harmittaa, että ikivanha suomalais-ruotsalainen Viipurin kaupunki luiskahti väärälle puolen rajaa. Mutta me kunnioitamme historiaa. Siitä todistaa Venäjän kaksipäinen kotka Helsingin Kauppatorilla.

 

Kuva: Venäjän kaksipäinen kotka ja Suomen lippu Helsingin Kauppatorilla. Kuva: Timo Uotila. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Viljo Asikainen

Neuvostoliitto vaikutti erittäin oleellisesti Suomen vuoden 1956 presidentinvaaliin. Se vaikutti ohjaamalla reaaliaikaisesti ja tehokkaasti suuren SKDL:n valitsijamiesryhmän toimintaa. NL:n käskyn mukaan SKDL jakoi toisessa äänestyksessä suunnitelmallisesti äänensä Kekkosen ja Fagerholmin kesken hyläten oman ehdokkaansa Kilven. Täten mustana hevosena ensimmäisen kierroksen jälkeen kilpaan nostettu Paasikivi putosi jatkosta kun kaksi eniten ääniä saanutta, Kekkonen ja Fagerholm menivät kolmanteen äänestykseen.

Ilman SKDL:n äänien jakomanööveriä hyvin todennäköisesti Paasikivi olisi valittu uudelle kaudelle. Tapahtumien kulku - nimenomaan sekin miten tiukasti NL SKDL:n äänestystä reaaliaikaisesti ohjasi ja miten serviilisti SKDL totteli - on toki ollut tunnettu jo vuosikymmeniä. Voidaan kysyä tapahtuiko tässä mitään laitonta Suomen lainsäädännön mukaan. Ei tapahtunut. Suomalainen poliittinen puolue SKDL oli tässä vaalin toimijana, ei Neuvostoliitto. SKDL:lla oli kiistämätön juridinen oikeus yhtä hyvin noudattaa kuin olla noudattamattakin Neuvostoliitosta tulleita äänestämisohjeita.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Viljo Asikainen, #1:
"Ilman SKDL:n äänien jakomanööveriä hyvin todennäköisesti Paasikivi olisi valittu uudelle kaudelle. Tapahtumien kulku - nimenomaan sekin miten tiukasti NL SKDL:n äänestystä reaaliaikaisesti ohjasi ja miten serviilisti SKDL totteli - on toki ollut tunnettu jo vuosikymmeniä. Voidaan kysyä tapahtuiko tässä mitään laitonta Suomen lainsäädännön mukaan. Ei tapahtunut. Suomalainen poliittinen puolue SKDL oli tässä vaalin toimijana, ei Neuvostoliitto. SKDL:lla oli kiistämätön juridinen oikeus yhtä hyvin noudattaa kuin olla noudattamattakin Neuvostoliitosta tulleita äänestämisohjeita."

Niinhän asia on, että vaalitulokseen vaikuttaminen on makuasia. Jokainen asiaan liittyvä mielipidekirjoitus on vaaleihin vaikuttamista. Ehdokkaiden vaalijulisteet ja haastattelut ovat vaaleihin vaikuttamista.

Brittiläiset iltapäivälehdet vaikuttivat ratkaisevasti Brexit-kansanäänestykseen kuvailemalla EU:ta Englantia uhkaavaksi möröksi. Se on jo epäilyttävää vaikuttamista.

Toinen asia on ulkomailta vaikuttaminen. Sekin voi olla normaalia, jos se on avointa ja asiallista. Mutta jos se perustuu salaiseen valeuutisten levittämiseen, asia on toinen.

Risto Salonen

Jos brittiläinen lehti vaikuttaa brittivaaleihin, se on normaalia. Jos NKP vaikuttaa Suomen tasavallan presidentin vaaliin, se on epänormaalia.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Toivottavasti tämä oli ironiaa ...:D

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Pekka Niiranen, #2.
"Toivottavasti tämä oli ironiaa ...:D"

Ironiaa ja parodiaahan tämä on. Sitähän koko kansainvälinen politiikka on tänä yksinvaltiaiden aikakaudella. Idässähän noita diktaattoreja on ollut iät ja ajat. Nyt sellainen on jopa Washingtonissa.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

>Toivottavasti Niinistö kertoi Putinille, että kansainvälisen oikeuden perusteella Krim kuuluu Ukrainalle......

ooo

Mahtaisko tuo olla kovin hyödyllistä. Kyllä se joka puolella tiedetään ilman Niinistön kannanottoakin.

Mieluummin Niinistöä olisi voinut pyytää sanomaan, että nyt Suomi suunnittelee ostavansa historiansa kalleimmat aseet. Asiasta ei juuri puhuta, mutta kaikki tietävät, että ne hankitaan Venäjää vastaan. Arvoisa presidentti Putin mitä sanotte tähän?"

Kysymyshän on naivi, tyhmä, lapsellinen, kehittymätön, mutta vastaus ei sitä olisi.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Jorma Moll, #4:
"Mieluummin Niinistöä olisi voinut pyytää sanomaan, että nyt Suomi suunnittelee ostavansa historiansa kalleimmat aseet. Asiasta ei juuri puhuta, mutta kaikki tietävät, että ne hankitaan Venäjää vastaan. Arvoisa presidentti Putin mitä sanotte tähän?"."

Presidentti Niinistö on diplomaatti. Silloin ei kannata ärsyttää ja haastaa riitaa. Kannattaa paremminkin yritää lepyttää Kremlin valtiasta kertomalla, että me kyllä ymmärrämme Venäjän asenteen äksyilevää Ukrainaa kohtaan, koska Venäjän imperiumi sai alkunsa Kiovasta, joka oli Venäjän vanha pääkaupunki.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#6

Vaikea käsittää, mikä tuossa olisi ärsyttämistä.

Suoraselkäistä puhetta se olisi. Taatusti olisivat tiedotusvälineetkin hereillä. Maailman mielipide on tärkeä.

Mehän olemme lähes sydänystäviä Venäjän kanssa. Annetaan Ukrainan hoitaa omat asiansa Venäjän kanssa, eivät ne meille kuulu, vaikka siellä hyvin ikäviä tapahtumia on sattunutkin. Miksi haemme mallia kahakoinnista ja pelottelemme itseämme sodalla?

Venäjällä on 14 rajanaapuria, miksi tuijotamme siihen yhteen, jonka kanssa on vaikeuksia.

Putinin vastaus olisi hyvin mielenkiintoinen. Kysymyksen esittämiseen ei vaadita kuin vähän poikkeuksellisuutta ja rohkeutta.

Jos Suomen toiminta perustuu pelkoon, olemme hataralla pohjalla. Meistä suomalaisista ihmisistä on kyse.

Asekauppiaat ovat koko ajan porteillamme. He tietävät, että markkinat on pidettävä kuumina. Puolustusministeriö kertokoot enemmän.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #15

Jorma Moll, #15.
Valtionpäämiehet ovat eräänlaisia diplomaatteja. Heidän ei monestikaan kannata ilkeillä keskenään lehdistön edessä.

Nuo kovimmat kysymykset kuuluvat journalisteille. Mutta diktatuurimaiden tiedotustilaiuuksissa hankalien kysymyksien esittäminen on erinäisin järjestelyin tehty mahdottomaksi. Samoihin keinoihin on alkanut turvautua myös Washingtonin yksinvaltias Trump.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

On erikoista, että en löydä lauantain 29.12. Helsingin Sanomista tai Hufvudstadsbladetista minkäänlaista kommenttia tai analyysiä Sauli Niinistön ja Vladimir Putinin tunnin mittaisesta keskustelusta 28.12.

Ainoa, minkä varmaan tiedämme, on tämä:

Tasavallan presidentin kanslia
Tiedote 51/2018
28.12.2018
"Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Venäjän presidentti Vladimir Putin kävivät tunnin mittaisen puhelinkeskustelun 28. joulukuuta.
Suomen ja Venäjän kahdenvälisten suhteiden ohella presidentit keskustelivat Arktisen neuvoston ja Euroopan neuvoston ajankohtaisista kysymyksistä, tilanteesta Asovanmerellä sekä ydinasevalvonnasta.
Presidentit toivottivat toisilleen myös hyvää uutta vuotta.
Puhelu käytiin Suomen aloitteesta."

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

No se nyt vielä puuttuisi, että lehdistö salakuuntelisi valtionpäämiesten puheluita! Se kai erikoista olisi, jos toimittajat analyysiin pystyisivät muusta kuin presidentin kanslian tiedotteesta.

Tunnissa kuitenkin ehtii kattaa paljon asiaa, vaikka osa ajasta kuluisikin tulkkaukseen. Jos jotakin tärkeää on ollut kummallakaan mielessään, miksipä sen olisi tuossa jättänyt sanomatta henkilökohtaisesti kun tilaisuus kerran oli.

Vai että Niinistö lepytteli... siihen kai tarvittaisiin ensin toisen suuttuminen?

Ei varmasti ollut mitään menetettävää siinä, että yhteys muodostettiin. Connecting people, vai miten se meni...

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Hannu Mononen #9:
"Vai että Niinistö lepytteli... siihen kai tarvittaisiin ensin toisen suuttuminen?"
"Ei varmasti ollut mitään menetettävää siinä, että yhteys muodostettiin. Connecting people, vai miten se meni..."

En missään tapauksessa toivo, että tällaisia puheluja salakuunneltaisiin. Journalistien tehtävänä on kuitenkin kommentoida ja analysoida niin kuin minäkin tässä erehdyn tekemään.

Kyllähän Putin lepyttelyäkin tarvitsee. Hänhän on vihainen siitä, että hänen Ukrainan-politiikkaansa "ei ymmärretä". Heittävät vain Venäjän niskaan kaikenlaisia pakotteita.

En myöskään arvostele sitä, että Suomen presidentti halusi ottaa selvää siitä, mitä naapurisuurvallan ykkösjohtajalla on mielessä. Ulkosuhteiden hoidostahan Sauli Niinistölle nimenomaan maksetaan. Ja kansa on tyytyväinen. Niin minäkin.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#9

>Ei varmasti ollut mitään menetettävää siinä, että yhteys muodostettiin.

ooo

Hyvä. Tuo on helppo allekirjoittaa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #16

Jorma Moll, #16.
Minustakin on hyvä, että valtionpäämiehet ovat puheväleissä.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Helsingin Sanomista kyllä luemme 29.12.2018, että presidentti Sauli Niinistön suosio on lukemissa, joista hallitus voi vain haaveilla. Vastaajista 49 prosenttia arvioi Niinistön onnistuneen erittäin hyvin ja 40 prosenttia melko hyvin. Niinistö ei saa lähes lainkaan kritiikkiä...

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Hassu juttu... Niinistö ja Sipilä pelaavat kuitenkin erinomaisesti samassa joukkueessa, niin ulko- kuin sisäpolitiikassakin.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Juho Joensuu, #11:
"Hassu juttu... Niinistö ja Sipilä pelaavat kuitenkin erinomaisesti samassa joukkueessa, niin ulko- kuin sisäpolitiikassakin."

Ehkä selityksenä on se, että Sipilä on ajanut torpparipuolue Keskustaa Kokoomuksen ohi oikealta. Niinistö taas on siirtynyt entisestä Kokoomus-puolueestaan monta askelta vasemmalle.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #12

Torpparipuolue keskustalla ei ole enää mitään käyttöä, koska ei ole torppareitakaan. Sen sijaan Sipilä pyrkii saamaan koko Suomea kuntoon, mikä sopii oikein hyvin keskustalaiseen ajatteluun. Keskusta on edelleen ainoa puolue, josta on edes jotain hyötyä Helsingin ulkopuolisille alueille…

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Juho Joensuu, #13.
Ex-Keskusta eli Maalaisliitto perustettiin, kun torpparit vapautettiin maaorjuudesta. Heistä tuli pienvijelijöitä.

Miten hyvin Sipilän hallitus on pitänyt huolta pienviljelijöistä? Ainakin Toimi Kankaanniemi kirjoittaa maatalouden kriisistä:
http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Torpparien vapautus ja pientilat olivat 1900-luvun alun perustulo. Ei maalaisliitto pienviljelijöille rahaa käteen antanut vaan mahdollisuuden tehdä työllä oman toimeentulonsa.
Nyt ei pientilalla toimeentuloa rakenneta, ellei pysty löytämään jotain erityisen tuottavaa erityisaluetta. Silloin on viljelyn lisäksi oltava muita tulolähteitä.
Toivoisin keskustan pääsevän siihen tulokseen, että vastikkeeton perustulo on se oikea perusturvan muoto. Se olisi nyt se 2000-luvun torpparivapautus.
Muilta osin ei maaseutua pelasta mikään muu kuin maaseudun asukkaiden oma itsetunto.
Ketään ei voi pakottaa jäämään maaseudulle mutta samalla voisi kuitenkin lopettaa kaupunkiasumisen tukemisen. Ihan yhtälailla kuin voi vaatia, että maaseudun elinkeinojen on tultava toimeen ilman massiivisia elinkeinotukia, voi vaatia, että kaupunkien työläisten on tultava toimeen palkallaan ilman asumisen tukia.
Olen monessa asiassa eri mieltä keskustan politiikasta. Olen eri mieltä aktiivimallista. Niin kauan kuin ei ole perustuloa, on väärin leikata työmarkkinatukea. Pekkarisen yritystukityöryhmän tulos oli surkea. Yritystukityöryhmän olisi pitänyt saada ainakin miljardi pois. Ensimmäisenä noilta risteily-yhtiöiltä. Viinanhakuristeilyjä Tallinnaan ja Tukholmaan on turha tukea. Seuraavaksi olisi voinut leikata tuulivoiman tuet.
Noin kuin alkajaisiksi.
Yksikään muu puolue ei pysty kuitenkaan yhtään parempaan…

JK. Tein pientä tekstinmuokkausta, koska alkuperäinen oli kirjoitettu kännykällä ja näköjään kaikkia automaattikorjauksia ei vain tullut huomatuksi.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Juho Joensuu, #21.
Olen paljossa samaa mieltä. Maaseutu tarvitsee ilman muuta tukia tässä vaikeassa tilanteessa. Perustulo saattaisi olla nykyhetken "torpparivapautus".

Jotain olisi tehtävä, jotta kaupunkien perustuloista noin suuri osuus ei menisi kalliiseen asumiseen. Nuo rahat eivät jää tuen saajille, vaan jatkavat suoraa tietä kiinteistöbisnekselle.

Yritystuissa olisi paljon karsimisen varaa. Se ei vain nykypoliitikoilta näytä onnistuvan. Olisi ilmeisesti vaihdettava poliitikkoja.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

On suurenmoista, että Ylellä on venäjänkielinen uutispalvelu. Sen kautta saadaan suomalainen näkökulma esille myös laajalla Venäjänmaalla. Olin vuodesta 1990 tuottajana panemasa alulle näitä lähetyksiä.

Tässä raportissa korostetaan, että Venäjä pitää laittomasti hallussaan Krimiä, estää liikennettä ja pitää vangittuina ukrainalaisia merenkävijöitä:

https://yle.fi/uutiset/osasto/novosti/niiniste_i_p...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kremlin presidentinhallinnon sivuilla ei ole mainintaa presidentti Niinistön eilisestä puhelinsoitosta ja presidenttien keskustelusta.

Siellä oli hetki sitten joulun jälkeisistä puheluista ja päämiestapaamisista seuraavat tiedot:

To 27.12.; puhelinkeskustelu Uzbekistanin presidentin kanssa.

To 27.12.; tapaaminen Armenian pääministerin kanssa.

Pe 28.12.; puhelinkeskustelu liittokansleri Merkelin kanssa.

La 29.12.; tapaaminen Valko-Venäjän presidentti Lukashenkon kanssa.

La 29.12.; puhelinkeskustelu Tadjikistanin presidentin kanssa.

Mutta ei siis sanaakaan Suomen presidentistä.

Mitä te pojat tästä tuumaatte?

Kuuluuko mainitut jotenkin A-sarjaan?

Vai mistä tämä johtuu?

Soittiko Putin noille mainituille? Vai soittivatko he Putinille Niinistön tapaan?

Voin todeta sivustoa seuranneena, että events-kirjauksia ilmestyy sinne hieman vaihtelevalla aikataululla. Joskus kesällä ainakin jokin Niinistö-kontakti tuli vasta parin päivän viiveellä. Ehkä nytkin. Jospa Kremlin tiedotus koettelee suomalaisten tarkkailijoiden hermoja?

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Veikko Huuska, #24.
Erittäin mielenkiintoisia tietoja. On fakta, että Niinistö soitti Putinille 28.12. Miksiköhän sitä ei mainita tuolla Kremlin listalla, vaikka puhelu oli kuulemma tunnin mittainen? Tätä voi spekuloida. Ei kai Suomi ole Kremlin kannalta aivan merkityksetön naapurimaa?

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#24

Hienolla tavalla seuraat uutismaailman tapahtumia.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Kertoo siitä paljonko Putin antaa arvoa Niinistölle ja hänen mielipiteilleen.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Ei kai Putin ole yhtä huonosti kartalla kuin Trump, joka ei osaa nähdä eroa Balkanin ja Baltian välillä? Kyllä kai Putin nyt sentään Suomen tietää. Hänhän tulee Leningradin slummeista tuosta Suomenlahden mutkasta.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Kremlin tiedotteessa ei siis ollut mainittu Suomen presidentin yhteydenottoa, vaikka muutama muu poliitikko siellä on listalla.

Oliko Niinistön puhelu sittenkään tunnin mittainen? Menikö siitä tunnista suurin osa vuoron jonottamiseen? Oliko kyseessä vain pikainen uudenvuodentoivotusten vaihto? Vai onko Niinistön puhelu Kremlissä niin jokapäiväinen ilmiö, ettei sitä kannata edes mainita?

Vai menivätkö keskustelussa sukset ristiin ja Putin löi luurin Saulin korvaan?

Kysymyksiä riittää. Niin käy aina, kun luotettavaa tietoa puuttuu. Näin ne valeuutisetkin syntyvät.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset