TimoUotila1 Oikeus, kohtuus, reiluus heikomman hyväksi

Jonkun olisi voitava puuttua hallituspolitiikan pattitilanteisiin

# Suomen vaalituloksia tarkastelemalla huomaa helposti, että vaalien jälkeisten hallitusneuvottelujen käsirysyt voittaneet hallituspuolueet ovat melkein järjestään kokeneet kovanlaisia tappioita seuraavissa vaaleissa. Voiton ovat ottaneet ”sekametelisoppahallituksen” ulkopuolelle työnnetyt puolueet.

   Tilannetta kärjistää vielä se, että Mauno Koiviston presidenttikaudesta lähtien hallitukset ovat istuneet melkein poikkeuksetta koko nelivuosikauden. Edes halliuksen kakkospuolueen hajoaminen kesken vaalikautta ei ole aiheuttanut mitään seurauksia ministerinpostien jakelussa. Tästä karmeana esimerkkinä on juuri matkansa päättänyt Juha Sipilän (Kesk.) hallitus.

   Aikaisemmin Urho Kekkosen presidenttikaudella eduskunta saatettiin hajottaa yllättäen ja pienestäkin syystä. Se tuotti epävarmuutta. Nyt hallituksia ei voi kaataa edes presidentti, vaikka olisi miten pätevät syyt. On hypätty ojasta allikkoon.

   Nykytilanne tuottaa melkein poikkeuksetta tuntuvia vaalitappioita puolueille, jotka ovat istuneet ”sekametelisoppahallituksen” keskeisillä paikoilla neljä vuotta, vaikka toimintaedellytykset olisivat kadonneet jo ensimmäisenä vuonna.

 

Koivisto hajotti vaalit voittaneen blokin

# Suomessa pyrittiin blokkivaaleihin kylläkin jo v. 1987, jolloin Keskusta, Kokoomus ja Rkp tekivät tulevasta hallituksesta salaisen ”kassakaappisopimuksen”. Se taisi olla äänestäjien tiedossa ja tuotti tuolle blokille eduskuntaenemmistön.

   Presidentti Koivisto kuitenkin päsmäröi ”manuaalisesti” ja parlamentaarisen järjestelmän vastaisesti nurin tuon blokin ja määräsi pääministeriksi Kokoomuksen Harri Holkerin eikä ”kassakaappisopimuksen” allekirjoittajaa Ilkka Suomista. ”Kassakaappisopimuksen” aktivisti Paavo Väyrynen ja Keskusta jäivät oppositioon. Presidentti siis esti eduskuntaenemmistön saanutta blokkia muodostamasta hallitusta. Kokoomus kuitenkin pääsi eroon neljännesvuosisataisesta hallitusboikotistaan.

   Yleisö ei kuitenkaan oikein hyväksynyt presidentin ”manuaalista” valtaa, vaan hallitukseen komennetut demarit kokivat seuraavissa vaaleissa v. 1991 kovan tappion ja jäivät kiltisti oppositioon.

   Seurasi v. 2001 Keskustan Esko Ahon hallitus, johon kansa kyllästyi perusteellisesti neljässä vuodessa. Sdp sai v. 2005 roiman vaalivoiton. Seurasi Paavo Lipposen kahdeksan vuoden pääministerikausi.

   Lipponen luuli jo olevansa korvaamaton. Hänen ”sekametelisoppahallituksensa” kakkospuolueena oli kuitenkin länsimaisen poliittisen kulttuurin vastaisesti Kokoomus. Niinpä sitten kahdeksaksi vuodeksi oppositioon työnnetty Keskusta sai kansan sympatiat. Keskustan Anneli Jäätteenmäki nousi v. 2003 Suomen ensimmäiseksi naispääministeriksi. Hänet kuitenkin työnnettiin pian kyseenalaisin keinoin syrjään.

   Presidentiltä oli tuolloin poistettu valtuudet puuttua hallitusten muodostamiseen tai uusien vaalien määräämiseen.

 

Neljän vuoden vaalikausi ei saa olla pakkopaita

# Seurasi Matti Vanhasen (kesk.) pääministerikausi, joka lopulta johti kansan väsymiseen ja vastareaktioon. Tuli ”persujytky” v. 2011 ja Kataisen-Stubbin uusi ”sekametelisoppahallitus”. Kansa kyllästyi nopeasti tuollaiseen menoon. Hyödyn nappasi v. 2015 ”uudenlainen keskustalainen” pääministeri Juha Sipilä. Kansa tuskastui kuitenkin nopeasti omituisen ”persuporvarihallituksen” menoon. Perussuomalaisten kaltaista puoluetta ei lännessä yleensä ole pidetty hallituskelpoisena. Puolue hajosi – mutta jatkoi hallituksessa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Demarit saivat uuden mahdollisuuden. 

   Tällaiseen sekasortoiseen poliittiseen ”kulttuuriin” kansa on perin juurin kyllästynyt. Tarvittaisiin äänestäjille kuluttajansuojaa eli tieto, mitkä puolueet ovat valmiita keskenään yhteistyöhön. Meillä ei ole enää varaa yhteenkään ”sekametelisoppahallitukseen”.

   Vaalit voittaneen blokin on annettava muodostaa hallitus. Jos hallitusyhteistyö menee umpisolmuun, jonkun on voitava puuttua peliin. Jos tuo joku ei ole presidenti, kuka hän on? Uudet vaalitkin on voitava järjestää. Neljän vuoden vaalikausi ei saa olla luonnonlaki.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

On mielenkiintoista pohtia, miksi presidentti Mauno Koivisto halusi ehdottomasti ja ronskiin tyyliin lyödä lyttyyn vuoden 1987 vaaliblokin, joka oli saanut selvän enemmistön eli 106 kansanedustajaa.

Yhtenä syynä oli se, että Koivistolle ei ollut kerrottu etukäteen "kassakaappisopimuksesta". On toisaalta ymmärrettävää, että sopimuksesta ei haluttu kertoa julkisesti, koska meillä ei ollut totuttu vaaleihin, joihin puolueet menisivät blokkeina länsimaiseen parlamentaariseen tyyliin.

Koivisto ei myöskään ollut valmis vielä tuolloin luopumaan presidentin johtavasta roolista hallituksia muodostettaessa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

On myös muistettava, että presidentti Kekkonen yritti viimeisenä toimintavuotenaan 1981 erottaa Koivistoa pääministerin paikalta. Koivisto kuitenkin nousi pienoiseen kapinaan eikä suostunut eroamaan. Kekkosen taustalla ilmeisesti vaikutti Paavo Väyrynen, joka oli muutamaa vuotta myöhemmin "kassakaappisopimuksen" aktivisti.

Sdp:n ja Keskustan suhteet olivat vuosikausia hyvin tulehtuneet. Koivisto ei missään nimessä halunnut päästää Väyrystä pääministeriksi. Pääministeriksi ei päästetty myöskään Ilkka Suomista, joka oli "kassakaappisopimuksen" allekirjoittajia. Se tuotti pääministerin paikan Harri Hokerille. Ja Kokoomus pääsi neljännesvuosisadan jatkuneesta paitsiostaan.

Suomi ei ollut vielä kypsä pohjoismaiseen blokkivaalidemokratiaan - eikä ole vieläkään.

Demarien ja Keskustan tulehtuneet suhteet jatkuivat uudelle vuosituhannelle saakka. Paavo Lipponen karttoi Keskustaa ja käytti kumppaninaan pääomapiirien Kokoomusta.

Demarien ja Keskustan lähes vihamieliset suhteet näkyivät v. 2003, jolloin Anneli Jäätteenmäki onnistuttiin kampeamaan pääministerin paikalta. Hän olisi voinut ottaa mallia Koivistosta, joka ei suostunut eroamaan pääministerin tuolilta v. 1981...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset