*

TimoUotila1 Oikeus, kohtuus, reiluus heikomman hyväksi

Kaikki blogit puheenaiheesta Ihmissalakuljetus

Australia taistelee ihmissalakuljetusta vastaan

# Australia on ”maa johon mahtuu”. Sehän on alueeltan vain hieman pienempi kuin Kiina mutta asukkaita on vain pari prosenttia Kiinan väkimäärästä. Luulisi siis, että Australia olisi oikea siirtolaisten ja maahanmuuttajien paratiisi. Sitä se voisi ollakin, jos maailman sorretuilla ja solvaistuilla olisi sinne pääsy niin kuin Afrikan väellä Välimeren yli Italiaan ja Euroopan Unioniin.

Ihmissalakuljettajat kiittää

Ihmissalakuljettajat ovat ainoat jotka todella hyötyvät siirtolaisuudesta.  Ne pakolaiset, jotka pääsevät Välimeren yli kumilautoissa(ja monet pääsevät, meripelastajien avulla), joutuvät täpötäysiin pakolaiskeskuksiin Italiaan ja nyt myös Espanjaan odottamaan pysyväistä Euroopan ovien avautumista. Jota ei ehkä tule.  -Ihmissalakuljettajat taas käärivät sievoiset voitot 10 000- 15 000e per "pakolainen". EU ei ole pystynyt lopettamaan salakuljetusta - vaikka saikin salakuljettajien veneitä tuhottua.

Matti Vanhanenkin oivaltanut Ihmissalakuljetuksen tukemisen tolkuttomuuden

Nyt jo toinen hallituskoalition poliitikko alkaa tulla tolkkuihinsa, ensimmäinen Pohjois-Afrikan suurleirit onkeensa ottanut oli Ben Z, nyt Matti Vanhanen.
Vastasinkin Vanhasen Uuden Suomen kirjoitukseen pohjan poistamiseksi salakuljettajien ansaintalogiikalta:
Kyllä Matti Vanhanen jäljillä on. Salakuljetuksen jatkeeksi tullut merikelvottomien veneiden ihmislastien nouto Libyan rannikolta Euroopan ylimitoitetulla sosiaaliturvalla elätettäväksi se vasta tolkutonta touhua onkin.

Orjakauppa 2.0

Ihmissalakuljetus on nykyisellään maailmanlaajuisesti suurempaa rikollista liiketoimintaa kuin huumekauppa ja asekauppa yhteensä. Sen arvoksi arvioidaan jopa yli 100 miljardia euroa ja luvut ovat kasvussa. Ihmissalakuljetus on erityisen iljettävää, koska siinä muutetaan ihmisten hätä ja unelmat rikollisten ansaintavälineiksi. Ilmiöön liittyy myös kaiken tasoista hyväksikäyttöä. Esimerkiksi Libyan kautta Eurooppaan pyrkivät naiset on käytännössä kaikki raiskattu useaan otteeseen matkan aikana.

Ihmissalakuljetus on miljardibisnes

Europol ja Interpol julkaisivat yhteisen raporttinsa ”Migrant Smuggling Networks” viime vuodelta. Päähavainnot ranskalaisin viivoin.

 

Interpolin pääsihteeri Jürgen Stock : ”Epävakauden, turvattomuuden ja köyhyyden ajamien siirtolaisten tulva on viime vuosina saavuttanut vertaansa vailla olevat mittasuhteet.”

 

EU on Turkin ja Suomi Venäjän panttivankina

# EU ajoi pakolaispolitiikkansa umpikujaan ja maalasi itsensä nurkkaan. Muutama kuukausi sitten virallisena linjana oli Saksan johdolla viesti Välimeren yli tuleville joukoille: ”Tulkaa tänne vain!” Ja niin sieltä tultiin. Kaikki pyrkivät Saksaan tai Ruotsiin.   

Suvakit, rasistit ja tolkun ihmiset

Presidenttimme valtionpäivien avajaisissa pitämä puhe on saanut runsaasti huomiota. Puhetta on voittopuoliseti kehuttu loistavaksi, vaikka lähinnä suvakeilta on kuultu vastakkaisiakin mielipiteitä. Puhe hiveli nimenomaan Suomen kansan suurta hiljaista enemmistöä, tolkun kansaa, joka on suu pyöreänä ihmetellyt jo kuukausia, mitä meidän valtaapitävät ovat tekemässä maallemme ja kansallemme.

Passit ja lapsetkin hukassa

Pakolaiskriisi on kärjistänyt siinä määrin passien ja muiden dokumenttien väärennysongelmaa, että tv:stäkin tuttu Usa:n  Department of Homeland Securit uhkailee viisumivapauden menettämisellä useaa eu – maata.Interpol arvioi, että pelkästään Irakista ja Syyriasta on hävinnyt, varastettu, 250 000 passia tai muuta dokumenttia. Siksi kun Frontex toteaa, että alkuvuonna on Kreikan saarille tullut vähemmän syyrialaisia kuin ennen, se vetää tästä sen johtopäätöksen, että harvempi valehtelee itsensä syyrialaiseksi.

Kuka pyörittää miljardiluokan ihmiskauppaa Euroopassa?

 

Kuka pyörittää miljardiluokan ihmiskauppaa Euroopassa?

*

Vuoden 2015 kuluessa saimme kuulla eri lähteistä niistä suurista summista, joita pakolaisiksi/turvapaikanhakijoiksi/maahanmuuttajiksi lähteneet, pääosin Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta kotoisin olevat, ja Eurooppaan pyrkivät ihmiset ovat joutuneet matkastaan maksamaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä